Köyhien maiden rokotusohjelmalle 500 miljoonaa Modernan rokotetta – Ruotsi lahjoittaa miljoona annosta Astra Zenecaa

Köyhiä maita koronavirusrokotuksissa tukeva Covax-ohjelma on tehnyt sopimuksen Modernan kanssa 500 miljoonasta koronarokoteannoksesta.

Ensimmäiset annokset on määrä toimittaa ohjelmalle aikaisintaan lokakuussa.

Covax-ohjelma on tähän asti ollut pitkälti riippuvainen Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämästä koronarokotteesta. Lääkeyhtiöllä on ollut tuotanto-ongelmia, mikä on aiheuttanut viiveitä toimituksiin.

34 miljoonaa annosta loppuvuoden aikana

Modernan on määrä toimittaa ensimmäiset 34 miljoonaa rokoteannosta Covaxille vuoden viimeisen neljänneksen aikana. Loput 466 miljoonaa annosta voidaan toimittaa seuraavana vuonna, Moderna kertoo.

– Olemme erittäin iloisia, että voimme allekirjoittaa tämän uuden sopimuksen Modernan kanssa, kommentoi maanantaina julkaistua sopimusta rokoteallianssi Gavin toimitusjohtaja Seth Berkley.

Hänen mukaansa nyt tehty sopimus sisältää myös mahdollisuuden hankkia tulevaisuudessa Modernalta rokotteita, joita tarpeen mukaan on muutettu virusmuunnosten takia.

Gavi-rokoteallianssi johtaa Covax-ohjelmaa yhdessä epidemioiden torjuntaa edistävän kansainvälisen yhteenliittymän Cepin ja Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa.

Ohjelman kautta on tähän mennessä toimitettu yli 49 miljoonaa koronarokotetta eri puolille maailmaa.

Ruotsi aikoo lahjoittaa miljoona annosta 

Ruotsi ilmoitti puolestaan maanantaina aikovansa lahjoittaa miljoona kokonaan maksettua annosta Astra Zenecan rokotetta Covax-ohjelmalle, Gavi-allianssi kertoo.

Ruotsin kehitysyhteistyöministeri Per Olsson Fridhin mukaan kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa.

– Toivottavasti useat maat seuraavat meitä, ruotsalaisministeri kirjoitti Twitterissä.

Lue myös:

    Uusimmat