Kovat panokset: Teemu Sunisella ja Emil Lindholmilla tiukka kamppailu edessä – ”Ei kestä mitään virheitä"

Suomen MM-rallin WRC2-luokan voitto ratkotaan kahden suomalaiskuljettajan välillä.

Teemu Suninen pitää luokan ykkössijaa hallussaan, mutta hallitseva Suomen mestari Emil Lindholm vaanii vain 10,7 sekunnin päässä. Skoda-kuljettaja Lindholm nipisti lauantain erikoiskokeilla 8,7 sekuntia Hyundailla ajavan Sunisen johdosta.

Ero oli vain 5,7 sekuntia lauantain päivähuollossa, mutta iltapäivällä Suninen löysi lisää vauhtia.

– Iltapäivän lenkki oli onnistunut. Ajoimme neljä pohja-aikaa ja saimme kasvatettua eroa. Sieltä löytyi tarvittavat sekunnit, Suninen kertoi MTV Urheilulle.

Sunnuntaina ajetaan vain neljä erikoiskoetta – Oittila ja Ruuhimäki, molemmat kahteen kertaan.

– Meillä ei ole missään nimessä helppo homma. Eihän tuo ole kuin kaksi ja puoli sekuntia per pätkä, Suninen laskeskeli.

– Täytyy saada huomenna hyvä rytmi päälle. Se ei kestä mitään virheitä tai teknisiä murheita.

Lindholm myönsi lauantain ajopäivän jälkeen, että eroa Suniseen on ehkä liikaa.

– Saimme Teemua kiinni, mutta emme tarpeeksi. Nyt pitäisi löytää hyvä fiilis huomiseen ja tehdä jotain autolle, jotta saisimme sen toimimaan paremmin, Lindholm suunnitteli.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat