Hannele Aaltonen työskenteli Säteilyturvakeskuksessa (STUK) jo Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikana. Hänen tehtävänsä oli ilmasta ja ympäristöstä otettujen näytteiden tutkiminen ja analysointi. Muistot turmasta ovat työntäyteisiä.
– Kovaa työtä, pitkiä päiviä viikkotolkulla, kuukausitolkulla, mutta todella koettiin, että se työ, mitä me teimme, oli tärkeää suomalaisten turvallisuuden varmistamiseksi.
– Ajattelin, että tämä on tärkeää työtä, jota haluan tehdä, ja että onnettomuuksiin on varauduttava, muistelee nykyisin Säteilyturvakeskuksen valmiuspäällikkönä työskentelevä Aaltonen.
"Kaikki tekivät kaikkensa"
Aaltonen kuvailee työpaikan ilmapiiriä onnettomuuden aikana motivoituneeksi.
– Kaikki tekivät kaikkensa, että me saimme ne tulokset, joita tarvittiin turvallisuusanalyysin tekemiseen. Se oli kovaa venymistä. Meillä oli vielä osa ihmisistä lakossa, virkamieslakossa, mutta onneksi he tulivat aika nopeasti takaisin joukkoja vahvistamaan.
"Asemassani ei voinut kritisoida"
Turman jälkeen viranomaisia kritisoitiin ankarasti hitaasta tiedottamisesta.
– En ollut siinä vaiheessa sellaisessa asemassa, että olisin voinut sitä kritisoida. Ensimmäinen tiedote STUKista lähti silloin maanantaipäivänä, kun oli analysoitu ja huomattu, että täällä oli säteilyä ja samoin Ruotsissa. Meiltä lähti mittaustuloksista tietoa ja siinä jo sanottiin, että tilanteessa ei ole mitään terveydelle haitallista, muistelee Aaltonen.
"Naapurimaille ei tarvinnut kertoa"
Itse turmasta oli kulunut jo 2,5 vuorokautta ennenkuin STUK lähetti tiedotteen asiasta maanantaina iltapäivällä.
– Mutta siihen aikaan ei ollut mitään sopimuksia, jotka olisivat edellyttäneet, että onnettomuuksista pitäisi kertoa naapurimaille. Mehän pystyimme sen havaitsemaan vasta sitten, kun radioaktiiviset aineet olivat kulkeutuneet Suomen puolelle, huomauttaa Aaltonen.
"Sellaista tilannetta ei harjoiteltu"
Onnettomuus ei herättänyt Hannele Aaltosessa pelkoa.
– Ei pelottanut. Kyllä se oli alusta lähtien selvää, että säteilytilanne ei ole niin vakava, että se vaatisi järeitä suojelutoimenpiteitä. Vaikka erilaisia altistusta pienentäviä ohjeita annettiinkin, niin sisälle suojautuminen ei ollut tarpeen.
Tshernobylin onnettomuuden kaltaiseen turmaan ei oltu varauduttu.
– Meillä oli Suomessakin harjoiteltu kotimaisia ydinvoimaonnettomuustilanteita, mutta se, että tällainen päästöpilvi kulkeutuu niin kaukaa Suomeen, sellaisia tilanteita me ei oltu harjoiteltu. Ei kai tämmöistä oltu ajateltukaan - en osaa varmasti sanoa, kun en ollut siinä vaiheessa itse ollut yhdessäkään harjoituksessa, miettii Aaltonen.
Tshernobylin turman jälkeen varautuminen aloitettiin heti.
– Se oli sellainen potku kansainväliselle yhteistyölle. Tehtiin sopimukset ja käytännön järjestelyt ja ne astuivat Suomessakin voimaan heti tammikuun alussa 1987, kertoo Aaltonen.
"Nyt järjestetään yllätysharjoituksiakin"
Nykyisin onnettomuustilanteita harjoitellaan säännöllisesti.
– Me teemme myös ennalta ilmoittamattomia harjoituksia eli emme ilmoita etukäteen, että nyt alkaa harjoitus tuona ja tuona päivänä. Yhdessä naapurimaiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa kehitämme järjestelmiä ja niitä myös testataan oikeissa valmiusharjoituksissa, sanoo Aaltonen.
Seuraava harjoitus on jo ensi viikolla.
– Meillä on suuri kansallinen pelastustoimiharjoitus. Loviisa on siinä onnettomuuslaitoksena. Silloin melkein kolmannes STUKin henkilökunnasta toimii valmiustiloissa eli lähemmäs 100 henkeä on mukana tässä harjoituksessa, kuvailee Aaltonen.
"Varautuminen on viimeinen turvaverkko"
Hannele Aaltonen pitää tällä hetkellä vakavan ydinvoimalaonnettomuuden todennäköisyyttä pienenä.
– Se on erittäin epätodennäköinen, mutta siitä huolimatta varautuminen vakavaan onnettomuuteen on se viimeinen turvaverkko, joka käynnistyy, jos sellainen tilanne syntyisi. Viimeksi vakava tilanne on ollut Fukushimassa 5 vuotta sitten. Silloinkin STUKin valmiuskeskus oli täynnä ihmisiä analysoimassa, mitä Japanissa tapahtuu ja antamassa ohjeita suomalaisille.
Näin MTV kertoi Tsernobylin turmasta 30 vuotta sitten:
6:35
