Kova väite Fernando Alonsosta – ex-tallikaveri kertoo mestarin tempuista: "Kaikkia en halua hirveästi käydä läpi"

F1-mestari Fernando Alonson kanssa yhtä aikaa McLarenilla ajaneen Jenson Buttonin mukaan espanjalaiskuskilla oli tapana kurvailla varikolle, vaikka ongelmia aiheuttaneessa autossa ei olisi ollut juuri sillä hetkellä mitään vialla.

Alonso ajoi McLarenilla vaikean ajanjakson, kun tiimi siirtyi jälleen Hondan moottoriasiakkaaksi kaudesta 2015 alkaen. Hän arvosteli neljän vuoden yhteistyön aikana kovin sanoin varsinkin Hondaa.

Mestarikuskit Alonso ja Button jäivät alkuvuosina sarjan häntäpäähän, koska McLarenin vauhti ja luotettavuus eivät riittäneet muita vastaan. Brittikuskin mukaan tämä oli Alonsolle liikaa.

– Silloinkin, kun hänellä ei ollut vauhtia, hän yritti saada autosta kaiken irti. Jos olit hänen edellään, hän yritti kokeilla erilaista taktiikkaa, Button kertoi Nico Rosbergin YouTube-kanavan haastattelussa.

– Oli sellaisiakin aikoja, kun hän oli takanani, hän saattoi sanoa, että ”autossa on vikaa”, ja keskeyttää kisan, Button täräytti.

– Ihanko tosi? Rosberg innostui.

– Pisteitähän me emme olisi saaneet, joten hän kai säästi autoa seuraavaan kisaan. (Tiimi) sanoi sitten, että ”ei Fernando, autossa ei ole vikaa. Jatka ajamista”, Button lisäsi.

Alonso on tunnettu hankalana tallikaverina, joka on onnistunut lietsomaan vastakkainasettelua jokaisessa tallissaan. Sitä hän toteutti Buttonin mukaan McLarenilla vielä pitkälti yli kolmekymppisenäkin.

Rosberg pyysi haastattelussa Buttonia vertaamaan Alonsoa ja toista McLarenin tallikaveriaan Lewis Hamiltonia keskenään.

– Fernando oli kokonaisvaltaisempi kuski. Fernando pelasi paljon enemmän pelejä (kuin Hamilton), kun taas minä olin toisaalta jo siinä vaiheessa uraani ihan valmis lähtemään mukaan niihin, Button nauraa.

– Emme taistelleet ketään muita vastaan. Olimme niin hitaita, että taistelimme vain toisiamme vastaan ja pelasimme pelejä, joita kaikkia en halua hirveästi käydä läpi, hän vihjaa.

Button kertoo kuitenkin arvostavansa Alonsoa kuljettajana ja nauttineensa ajasta tämän tallikaverina.

Alonso, 40, palasi tällä kaudella F1-sarjaan kahden vuoden poissaolon jälkeen Alpine-tallin kuljettajana.

Juttua korjattu klo 10.54: Täsmennetty Buttonin sitaattien käännöksiä.

Lue myös:

    Uusimmat