Kova nimi ulkona presidenttipelistä – Heinäluoma MTV:lle: En pyri ehdokkaaksi

SDP:n Heinäluoma ei lähde presidenttikisaan 1:49

Kansanedustaja Eero Heinäluoma ei lähde tavoittelemaan SDP:n presidenttiehdokkuutta.

Heinäluoma kirjoittaa MTV:n nettikolumnissa katsovansa, että häntä tarvitaan enemmän eduskunnassa.

– Olen viihtynyt eduskunnassa hyvin ja tiedän, kuinka tärkeitä ratkaisuja siellä tehdään - päivittäisessä parlamentaarisessa työssä, kirjoittaa Heinäluoma.

Myös henkilökohtaiset syyt vaikuttivat päätökseen.

– Oma surutyöni puolison kuoleman jälkeen on vielä kesken. Läheiseni tarvitsevat hekin huomiotani, kertoo Heinäluoma MTV:n nettikolumnissa.

Heinäluoma kirjoittaa, että pohdinta oli vaikea ja aiheutti myös unettomia öitä. Hän kertoo ilmoittavansa päätöksensä nyt, koska keskusta nimesi jo Matti Vanhasen presidenttiehdokkaakseen, ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli toivonut, että ehdokkuutta tavoittelevat astuisivat esiin.

"Urpilaisella ominaisuuksia, joita vaaditaan"

Heinäluoma nostaa mahdollisena SDP:n presidenttiehdokkaana esiin Jutta Urpilaisen.

– SDP:n entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jutta Urpilainen omaa paljon niitä ominaisuuksia, joita presidentiltä vaaditaan: pelottomuutta yhdistyneenä malttiin ja vakauteen ulkopoliittisessa ajattelussa, kirjoittaa Heinäluoma MTV:n nettikolumnissa.

Muista mahdollisista ehdokkaista Erkki Liikanen ja Antti Rinne ovat aiemmin ilmoittaneet, että eivät pyri SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Presidentti Sauli Niinistön jatkohaluista odotetaan tietoa ensi keväänä.

Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta 2018.

Heinäluoma: En pyri presidenttiehdokkaaksi 2:39

Lue myös:

    Uusimmat