Kouluissa ja päiväkodeissa yli 35 000 altistunut koronavirukselle – tartuntoja kuitenkin vähän

Katso hätkähdyttävä video! Näin laajasti koronavirus leviää aivastuksesta Aalto yliopiston tekemän mallinnuksen mukaan 0:49
Video: Näin yksi aivastus voi levittää virusta.

Varhaiskasvatuksessa ja kouluympäristössä on tapahtunut yhteensä 35 349 altistumista koronavirukselle, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Altistuneista 446, eli 1,3 prosenttia oli saanut jatkotartunnan. THL:n mukaan tartuntariski on koulussa edelleen selvästi pienempi kuin muissa korona-altistumistilanteissa.

Varhaiskasvatuksessa korona-altistuksia on raportoitu yhteensä 3 810. Jatkotartuntoja on todettu 38 lapsella ja 36:lla henkilöstöön kuuluvalla. Peruskoulussa altistuneita on ollut 18 901, jatkotartuntoja on todettu 166 lapsella ja 22 opettajalla. Toisen asteen oppilaitoksissa on altistunut yhteensä 6 319 ihmistä ja jatkotartuntoja on todettu 92. Suhteessa eniten jatkotartuntoja on todettu lukioissa, joissa altistuneista noin 2,5 prosenttia on saanut jatkotartunnan.

THL on kerännyt tietoja koulujen koronavirustartunnoista syyslukukauden alusta lähtien, tähän mennessä 7. joulukuuta asti.

Lue myös:

    Uusimmat