THL julkaisi tietoja koronasta kouluissa: Yli 53 000 altistunut, mutta vain reilu prosentti saanut tartunnan
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kerännyt syyslukukauden alusta alkaen tietoa siitä, miten korona on liikkunut varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja toisella asteella.
THL:n mukaan tartuntariski kouluissa altistumisen jälkeen on pienempi kuin muissa altistumistilanteissa, vaikka altistumiset ovat kasvaneet, kun koronaepidemia on Suomessa mennyt huonompaan suuntaan.
Tiistaihin 2. maaliskuuta mennessä kunnat olivat raportoineet THL:lle yhteensä 53 806 henkilöstä, jotka olivat altistuneet koronalle varhaiskasvatus- tai kouluympäristössä.
Heistä 721 eli 1,3 prosenttia oli saanut tartunnan. Aikuisten kouluista saadut tartunnat ovat olleet suurimmaksi osaksi peräisin varhaiskasvatus- tai kouluyhteisön toiselta aikuiselta.
Uusimmat
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
Lataa lisää