Lähes 12 000 koululaista ja 1600 aikuista altistunut koronalle syyslukukauden aikana – jatkotartuntoja lapsilla 127

HUS:n osastonylilääkäri tämän hetken koronatilanteesta:"Lapset voivat mielestäni turvallisesti käydä koulua" 1:46
HUS:in osastonylilääkärin mukaan Lapset voivat turvallisesti käydä koulua.

Syyslukukaudella lähes 12 000 päiväkotilasta, koululaista tai toisen asteen opiskelijaa on altistunut koronalle, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Emmi Sarvikivi.

Suurin osa näistä altistumisista on tapahtunut peruskoulussa, jossa altistumisia on ollut lähes 8000. Toisen asteen kouluissa, eli lukioissa ja ammattiopistoissa altistumisia, altistumisia on ollut liki 2700 ja varhaiskasvatuksessa noin 1200

Henkilökuntaa altistui näissä tilanteissa yhteensä noin 1600 henkilöä.

Jatkotartuntoja lapsilla on sattunut 127 kappaletta ja aikuisista 24 on saanut jatkotartunnan.

Altistumistilanteita on ollut kaiken kaikkiaan satoja.

Lue myös:

    Uusimmat