Koululaiset haluaisivat lomailla juhannukselta syyskuuhun: "Elokuu on vielä lomakuukausi" – ministeri skeptisenä muutosehdotuksesta

Lomien lykkäämisestä keskustellaan taas 2:06

Ensimmäiset koulut ovat aloittaneet syyslukukautensa tänään Iin kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Yleisin koulujen aloituspäivä peruskouluissa ja lukioissa on kuitenkin torstai. Suomessa laki ei määrää, milloin koulutyö syksyllä aloitetaan. Sen sijaan koulujen päättyminen kevätlukukaudella on laissa määritetty. Tähän kaivataan kuitenkin muutosta.

11-vuotias Agnes Roseliuksen kesäloman loppu häämöttää. Vastikään Tallinnasta Helsinkiin muuttanut tyttö suuntaa torstaina Kallion ala-asteelle. Loma olisi kuitenkin maistunut vielä tovin.

– Loma on aika lyhyt täällä, tyttö miettii.

Agnesin isän mukaan Virossa koulujen loma-ajat noudattavat samanlaista mallia kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, jossa koululaiset lomailevat heinä- ja elokuun.

– Systeemit ovat siellä minusta paremmin siltä osin, että siellä ollaan juhannuksena koulussa ja koulut alkavat vasta syyskuun ensimmäinen päivä. Kun katsoo minkälaiset säät nytkin on, niin se toimisi paremmin täälläkin, Agnesin isä Aapo Roselius pohtii tytön nyökytellessä vieressä.

Lukiolaiset: Elokuussa lomailu motivoisi opiskelijoita

Suomen lukiolaisten liitto ehdottaakin, että koulujen lomat alkaisivat jatkossa juhannuksena. Tällöin lomalla voitaisiin olla syyskuuhun saakka.

– Kyse on ennenkaikkea opiskelumotivaatiosta, siitä että mellä on motivoituneita opiskelijoita meidän lukioissa ja peruskouluissa. Ja tottakai se, että elokuu on tyypillisesti lämpimämpi kuukausi kuin kesäkuu niin kyllä sillä on merkitystä, liiton puheenjohtaja Pietu Heiskanen selvittää.

Heiskasen mukaan olisi järkevää palata takaisin 1960-luvulta tuttuun malliin, jolloin koulunpenkille palattiin viikkoja nykyistä myöhemmin.

Ministeri toivoo keskustelua 

Lukion torstaina aloittava Ella Jokinen on jo ehtinyt hoitaa kouluostokset. Torstaina Tikkurilan lukioon asteleva Jokinen istuisi koulunpenkillä mieluummin kesäkuussa kuin elokuussa.

– Hyvän kesänviettäminen tuntuu painottuvan enemmän sinne heinä-elokuuhun ja vielä vähän syyskuuhun. Olisi ihan kiva, ettei koulu alkaisi ihan siinä elokuussa, kun elokuu on vielä lomakuukausi, Ellan isä Mika Jokinen pohtii.

Vaikka lomien siirtämisestä puhutaankin paljon, ainakaan toistaiseksi siihen liittyvää valmistelua ei opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan ole tehty. Loma-aikojen muuttaminen ei olisi yksinkertaista.

– Jos loma-aikoja muutettaisiin, lukukaudet olisivat eri mittaisia. Sitten pitäisi siirtää myös ylioppilaskirjoituksia ja yhteisvalintaa. Toivoisin, että lomien siirtämisestä käytäisiin keskustelua myös koulumaailmavinkkelistä, ministeri linjaa.

Lue myös:

    Uusimmat