Arille tuli entisöitäväksi 1900-luvun alussa valmistettu pieni pöytä. Maali oli kulunut pois suuresta osaa pöytälevyä ja jalatkin olivat löystyneet ja irvistelivät liitoksissaan. Oli paras purkaa koko laitos ennen pintakäsittelyjä – ja kuten myöhemmin todettiin, osien numerointi ja merkitseminen tässä vaiheessa ei ole ollenkaan hassumpi ajatus.
Nopein tapa päästä eroon vanhasta maalista on tietenkin hiominen. Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan tullut kysymykseen, sillä omistaja halusi ehdottomasti jättää iän merkit näkyviin. Samasta syystä umpeen maalaaminen oli pois suljettu vaihtoehto. Pinnoitus tehtiin läpikuultavalla huonekalulakalla.
Vanhan maalin poistamiseen jäi siis kaksi vaihtoehtoa: perinteinen maalinpoistoaine tai kuumailmapuhallin. Käytettiinpä kumpaa tahansa, yksi asia on molemmissa ehdottomasti muistettava – tekijän suojaaminen! Hän tarvitsee kunnon hansikkaiden lisäksi silmäsuojan ja hengityssuojaimen. Hyvin tuuletetussa tilassa kevyempikin maski kelpaa, koska kyseessä ei ole pitkäaikainen altistuminen, mutta heti kun työtila muuttuu ahtaammaksi ja tuuletus heikommaksi, on harkittava vakavasti kunnollisella aktiivihiilisuodattimella varustettua "kaasunaamaria". Erityisesti kuumailmapuhaltimen käytön yhteydessä vanhoista maaleista saattaa irrota hyvinkin epämiellyttäviä käryjä.
Maalinpoistoaine levitetään maalin pintaan tavallisella siveltimellä ja annetaan sen muhia niin kauan, että maali alkaa kuplia. Irronnut maali työnnellään pois metallilastalla varoen tekemästä naarmuja käsiteltävään pintaan. Usein käy niin, että maalia on pinnassa monta tiukasti istuvaa kerrosta, ja silloin käsittely joudutaan uusimaan niin monta kertaa, että kaikki vanha maali saadaan pois. Maaliton pinta hiotaan n. 120 hiomapaperilla. Käsi ei saa olla liian painava, jottei puun pintarakennetta hävitetä – sen säilyttäminenhän tässä on tarkoitus. Samasta syystä koloja ja naarmuja ei myöskään kitata tai tasoitella. Lopuksi pöly ja rasva poistetaan sopivalla puhdistusaineella.
Kuumailmapuhaltimen käytössä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on se, että maalin poistaminen käy todella nopeasti ja huonoa se, että varomattomasti käsiteltynä puupintaan palaa äkkiä tumma läiskä, joka ei lähde enää pois. Maalipintaa on siksi pidettävä työn edetessä tarkasti silmällä: sitä kuumennetaan niin kauan, että se alkaa kiehua ja irtoaa puun pinnasta – ei yhtään enempää. Irtoava aines työnnetään heti pois toisessa kädessä olevalla teräslastalla.
Kun maali oli saatu poistettua ja pinta puhdistettua, osat lakattiin puolihimmeällä, vaaleaksi sävytetyllä kalustelakalla, joka jättää puun pintarakenteen hyvin esiin. Lakan levitykseen sopii parhaiten superlon-sivellin. Ensimmäistä sivelyä varten lakkaa ohennetaan vedellä noin 40 %, minkä jälkeen on helppo todeta, onko peittävyys riittävä. Jos jälki näyttää hyvältä, toinen kerros sivellään samalla, ohennetulla lakalla; jos se puolestaan näyttää liian ohuelta, toiseen kertaan käytetään ohentamatonta lakkaa. Tässä tapauksessa käytettiin molempia tapoja: pöydän runko ja jalat siveltiin ensimmäisellä tavalla, pöytälevyn pinta ja laatikoston etulevy jälkimmäisellä.
Ennen uudelleenkokoamista osien annetaan kuivua kunnolla, sillä kokoamisen aikana niitä on puristeltava ja koputeltava. On siis paras, kun uusi lakkapinta on ehtinyt kovettua kunnolla. Lopuksi osat liitettiin toisiinsa puuliimalla. Pöytä oli valmis seuraavaan sadan vuoden käyttöön.
(JKA 27.4.2007)