Koulukoira rauhoittaa tunnelman luokassa

Porilaiseen Kallelan kouluun tuli viime viikolla uusi tulokas, jonka nimen jo ensimmäisistä päivistä lähtien jokainen tiesi. Nimeä huikataan käytävällä ja pihalla - hymy huulilla.

- Urho, kuuluu pihatouhujen melskeestä silloin tällöin.

Urho on puolitoistavuotias labradorinnoutaja. Hän viettää kuusi viikkoa projektitöissä Kallelan erityiskoulussa. Koulutyöhön Urho on nakitettu emäntänsä Ella Hietavan ja koulun kuraattorin Markus Honkosen idean ansiosta. Hietava valmistuu pian sosionomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Kokeilu liittyy opinnäytetyöhön.

- Luokan ilmapiiri rauhoittuu, kun koira on paikalla. Tunnelma on erilainen, vaikka koira vain maata lötköttää luokan lattialla, Hietava tiivistää ensimmäisen viikon kokemuksia.

Koira on solahtanut koulun arkeen nopeasti. Opettajat kiittelevät, että ailahtelevainenkin oppilas innostuu hellimään ja juttelemaan Urholle. Koiralla ei ole ennakkoluuloja halaajistaan, vaan se antautuu tilanteeseen omin ehdoin.

- Jollekin yli-innokkaalle on ollut hyvä huomata, ettei koirakaan itsestään selvästi reagoi jokaiseen huutoon. Kohtaamiset ovat monipuolisesti rakentavia, Hietava kuvaa.

Välitunnin vauhti lisääntyy huomattavasti, kun Urho jolkottelee pihalle. Pallon ja patukan heittäjää ilmestyy joka nurkasta. Ikkunalaudoilla istuva mustiin pukeutunut tyttöporukkakin huhuilee Urhoa rapsutuskierrokselle.

Asiaa rapsutuksen tahdissa

Urho on toiminut myös kuraattorin huoneen sisäänheittäjänä.

- Filosofiana on, että puheilleni pääsee, eikä joudu. Silti Urhon olo huoneen ovella on selvästi helpottanut oppilaiden tuloa, Honkonen kertoo.

Koiraa rapsuttaessa voi puhua ikävistäkin asioista turvallisesti.

- Kukapa ei olisi koiralleen kertonut murheistaan, Honkonen vertaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat