Koulu Ohiossa otti ensimmäisen askeleen: Aseet vartijoille

Yhdysvalloissa Newtownin verinen kouluampuminen joulukuussa on saanut useat koulut pohtimaan turvatoimien tiukentamista.

Ohion osavaltioissa sijaitsevan pienen Montpelierin koulupiirin ratkaisu: vahtimestarit aseistetaan.

Vahtimestarien tulee läpäistä kaksipäiväinen kurssi ja hankkia itselleen käsiase ennen kuin he voivat kulkea se vyöllään koulussa. Aseistautuminen tuo työntekijöille myös korotetun palkan.

Koulupiirin edustajan mukaan päätös parantaa merkittävästi turvallisuutta piirin molemmissa kouluissa.

Sanomalehti ToledoBladen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun osavaltion kouluihin tuodaan aseistautunutta henkilökuntaa.

Yhdysvalloissa on väitelty kiivaasti aselainsäädännön kiristämisestä Connecticutin Newtownissa sattuneen kouluampumisen jälkeen. Ampumisessa kuoli 26 ihmistä.

(MTV3 - AFP- STT)

Lue myös:

    Uusimmat