Kotkan taposta epäilty nainen on syyllistynyt useisiin veritöihin: Tappoi jo vuonna 1996, toinen henkirikos millien päässä 10 vuotta sitten

Kotkassa viime perjantaina löydetyn kuolleen miehen taposta epäilty nainen on saanut useita aiempia tuomioita väkivaltarikoksista. Rikosnimikkeistä vakavin on tappo, johon nainen syyllistyi kesällä vuonna 1996.

Tekoaikaan parikymppinen nainen oli puukottanut miehen kuoliaaksi yhdeksällä puukoniskulla. Iskut kohdistuivat uhrin kaulaan, vartaloon ja raajoihin. Solisvaltimon katkaissut isku oli aiheuttanut uhrille runsaan ulkoisen ja sisäisen verenvuodon. Naista ei ollut ennen tekoa rekisteröity rikoksista, vaikka hän olikin puolustuksen mukaan tekoa edeltävänä aikana käyttänyt amfetamiinia.

Yritti polttaa ruumiin

Vaikka nainen ei osannut täysin selittää tekoaan, oli taustalla hänen mukaansa miehen ehdotukset sukupuoliyhteydestä. Hän piti mahdollisena, että oli menettänyt lähentelyn vuoksi malttinsa ja puukottanut siksi kuskina istuneen miehen.

Verityön jälkeen nainen oli hankkinut sanomalehden ja sytyttänyt tuleen uhrin äidin auton, jossa uhri makasi kuolleena. Hän oli sytyttänyt auton kolmesta kohtaa, muun muassa laittamalla sanomalehteä polttoainesäiliön täyttöputkeen. Tuli oli kuitenkin sammunut omia aikojaan, paljastaen löytäjille autossa kuolleena makaavan miehen.

Nainen tuomittiin taposta ja vahingonteosta yhteensä 8 vuoden 3 kuukauden vankeuteen.

Uhri: Humalassa väkivaltainen

Väkivalta ja päihteet värittivät naisen elämää myös tämän jälkeen. Vuonna 2006 oli hänet oikeuden asiakirjojen mukaan tuomittu tapon yrityksestä. Vuonna 2007 nainen oli taas pahoinpidellyt silloisen miesystävänsä äitiä kahdesti kuristamalla.

Oikeuden asiakirjoissa uhri kertoi, että nainen oli erityisesti humalassa väkivaltainen, mikä taipumus oli silloisen poikaystävän kertoman mukaan johtanut myöhemmin parin eroon.

Yritti tappaa asunnon tarjonneen

Vuonna 2008 nainen oli taas päätynyt yrittämään tappoa, kohteena tällä kertaa hänet asuntoonsa majoittanut mies. Asunnon omistaja oli ottanut naisen ja erään miehen kotiinsa asumaan, ja halutessaan levätä oli soittanut poliisit saadakseen nämä ulos. Illan tullen nämä kuitenkin palasivat, ja uhri heräsi veitsen iskuun.

Nainen iski uhria ensin leipäveitsellä niskaan, ja sen jälkeen rintaan. Miehen pitäessä uhria paikallaan oli nainen lyönyt tätä useita kertoja lisää. Uhria oli lisäksi lyöty ja potkittu kasvoihin ja päähän.

Rintaan kohdistunut isku lävisti uhrin sydänpussin, pallean ja maksaan ulottuen vatsaonteloon asti. Isku ohitti vain 2 millimetrin etäisyydeltä valtimon, johon osuminen olisi voinut olla kohtalokasta.

Nainen tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen. Rikostoveri sai kahden vuoden vankeusrangaistuksen.

Iltalehden tietojen mukaan viimeksi vuonna 2016 nainen olisi tuomittu kahdesta veitsellä tehdystä törkeästä pahoinpitelystä.

IL: Soitti itse hätäkeskukseen

Nyt, kaksi vuosikymmentä vankilauran aloittaneen henkirikoksen jälkeen, nainen on jälleen epäiltynä taposta. Nyt 46-vuotiaan naisen epäillään tappaneen ikätoverinsa rivitaloasunnossa Kotkan Pirosenvuoressa.

Poliisi sai tapauksesta ilmoituksen perjantaina hieman ennen puolta viittä aamulla. Iltalehden tietojen mukaan nainen soitti itse hätäkeskukseen. Nainen on vangittu teosta epäiltynä.

Juttua korjattu 14.3. kello 9.18: Poliisin nyt tutkima tappo on tapahtunut Pirosenvuoressa, ei Karhuvuoressa kuten poliisi aiemmin tiedotti.

Lue myös:

    Uusimmat