Kotiläksyksi rakastelua – eroottisen tantran kurssilla metsästetään suhteen alkuhuumaa

Eroottisen tantran kurssilla käy kaikenlaisia ihmisiä. Rakastelua kurssilla ei opetuksen nimissä harrasteta, eikä parisuhde ole osallistujille pakollinen.

– Tantran avulla voidaan ymmärtää, miksi on ihmeellistä ja maagista löytää ihminen, joka täydentää minua. Syntyy rakkauden ihme. Miksi ihmissuhteen alussa on niin ihmeellistä? Se johtuu siitä, ettei mieli ole vielä tullut mukaan kuvioon asettamaan asioita tiettyihin lokeroihin ja ikään kuin latistamaan sitä rakkauden avaamaa ääretöntä näkökulmaa, Johanes Dragonoff sanoo.

Hän on jooga- ja tantraohjaaja, joka vetää myös eroottisen tantran kursseja. Eroottinen tantra ei ole pelkkää seksiä, eikä kaikki tantra ole eroottista.

Eroottisen tantran kurssilla käy kaikenlaisia ihmisiä. Keski-ikä on Dragonoffin mukaan 30–40 vuoden välillä.

– Enemmän ja enemmän tulee pariskuntia. Kun aloin opettaa 15 vuotta sitten, kurssilla oli pääasiassa naisia, jotka valittivat, etteivät saaneet miestä mukaan. Sitten he yrittivät kotona selittää oppimiaan asioita miehelle. Se oli hyvin vaikeaa. Nykyään on onneksi molemmat tulevat.

Parisuhde ei kuitenkaan ole pakollinen. Sinkkukin voi opetella eroottista tantraa vaikkapa viikonloppukurssilla.

Eroottinen tantra syntyy rakkaudesta

Kurssista noin puolet on luentotyyppistä keskustelua ja teoriaa, toinen puoli on harjoituksia. Rakastelua kurssilla ei opetuksen nimissä harrasteta.

– Harjoitukset tarkoittavat käytännössä enimmäkseen joogaa ja meditaatiota. Harjoitukset eivät ole luonteeltaan eroottisia. Eroottinen puoli jää kotiläksyksi niille, joilla on parisuhde. Niitä käydään vain teoreettisesta näkökulmasta läpi.

Eroottinen tantra syntyy rakkaudesta ja tähtää kumppanin näkemiseen sekä eroottisen energian säilyttämiseen. Tätä kutsutaan tantrassa sanalla seksuaalinen kontinenssi. Termi viittaa siihen, että energia kaikissa muodoissaan säilytetään sen sijaan, että se purettaisiin ulos. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että mies ei saa saada siemensyöksyä.

– Kurssilla saa joskus kommentteja siitä, että teoriaa, filosofiaa ja muuta on kamalasti. Mitä eroottinen tantra siis käytännössä on? Käytännössä tantra on sitä, että olemme läsnä kaikessa, mitä teemme, koko ajan. Tehdään asioita mahdollisimman tietoisesti, eletään täysillä joka hetki eikä hukata itseämme voimakkaisiin kokemuksiin, joita syntyy esimerkiksi rakasteltaessa. Tantra on tasapainottelua intensiivisten tunteiden ja energioiden ja läsnäolon ja tiedostamisen välillä. Sitä voi soveltaa kaikkeen.

Opetussuunnitelma kuulostaa lievästi korkealentoiselta. Vaikka tantra sopisi kaikille, tuleeko tavallinen turenkilainen Reino, 45, todella kurssille oppimaan seksuaalienergioista?

– Jos Reinon koko ikä on mennyt siihen, että hän on toiminut raksalla raudoittajana, eikä hän ole hirveästi jättänyt itselleen aikaa pohtia vaikkapa sitä, mikä elämässä on idea, on epätodennäköistä, että Reino tulee kurssille. Toki on mahdollista, että elämässä jossain vaiheessa tulee sellainen kokemus, joka pysäyttää. Läheinen kuolee tai muu iso muutos pysäyttää kenet tahansa meistä ja laittaa pohtimaan, mistä elämässä on kysymys. Se on yllyke, joka ohjaa kurssille, Dragonoff sanoo.

– Yleisimmin parisuhteessa etsitään jotain. Suhde ei ehkä toimi niin ideaalisti kuin alussa. Etsitään, miten suhteeseen saisi palautettua maagisen alun tunnelman. Siihen tantra tarjoaa ymmärrystä ja työkaluja.

Lue myös:

    Uusimmat