Kotikonstit ja karkotteet purevat puutarhatuholaisiin

Puutarhaa uhkaavat tuholaiset sekä maasta että ilmasta käsin. Onneksi vihulaisten karkottamiseksi on olemassa monia hyviä kotikonsteja ja laadukkaita teollisia karkotteita.

Hoidettu kukkapuutarha ja hyötykasveista notkuva kasvimaa ovat kotipuutarhurin ilon ja ylpeyden, mutta myös huolen aihe. Kesäkukat saavat tavallisesti olla varsin rauhassa, kun taas marja- ja hedelmätarhat houkuttelevat eri eläinkunnan edustajia pitkin kesää tihutöihin.

Lajikkeiden asettelulla voidaan vähentää tuhohyönteisten aikaansaamia vahinkoja.

– Esimerkiksi kehäkukkia kannattaa istuttaa vihannesviljelmien läheisyyteen, sillä kirkkaat kukat houkuttelevat hyönteisiä puoleensa, jolloin ne jättävät kasvimaan antimet rauhaan, Nina Prusila Latvan Taimipihalta vinkkaa.

Kukkaloiston tuhoajat

Liljat ovat yksi puutarhan haastavimmista kukkaryhmistä. Niiden kukintoja tuhoaa etenkin liljakukko, punaselkäinen, noin puolen sentin mittainen kovakuoriainen. Toukat tunnistaa oranssista väristä. Liljakukon erottaa hyvin, ja se on helppo poimia kukinnoista pois.

Torjuntakeinona voi kokeilla malationi-pyretriiniruiskutusta. Liljakukon karkottamiseen sopivia valmisteita ovat muun muassa Malasiini-ruiskute ja Puutarha-aerosoli, joita voi kysellä esimerkiksi Prisman puutarhaosastolta, Agrimarketista tai Multasormesta.

Vesimyyrä puolestaan tekee tuhojaan maan alla käyden perennojen juurien ja kukkasipulien kimppuun. Juurimatto ja myyräverkko ovat mekaanisia keinoja suojata monivuotisia kukkaistutuksia vesimyyrien hampailta. Pahoina routavuosina niiden tekemät tuhot jäävät tavallisesti pieniksi.

Sillastaminen – vastaisku myyräntyölle

Jyrsijöiden pahoin tärvelemä pensas tai puu voidaan vielä pelastaa sillastamalla. Se tarkoittaa, että runkoon tehdään t-muotoinen viilto, johon asetetaan ensimmäisen vuoden versoja. Versot leikataan päistään vinoiksi.

Viillolla luodaan runkoon uusi kulkureitti, jota pitkin vesi ja ravinteet pääsevät kulkemaan. Oikea ajankohta sillastamiselle on keväällä, kun routa sulaa ja silmut alkavat kasvaa. Sillastaminen on kuitenkin vaativa toimenpide eikä aina onnistu ammattilaiseltakaan. Rungossa pitäisi myös olla jäljellä vielä elävää kuorta.

Mäntysuopa ja tuhka tepsivät tuholaisiin

Kirvat piinaavat yleisesti omenapuita sekä ruusu- ja marjapensaita. Kasvimaalla ne tuhovat myös tilliä. Kaksiprosenttinen mäntysuopaliuos ja tuhkavesi ovat perinteisiä ja tehokkaita keinoja kirvojen ehkäisemiseksi. Ruiskutus pitää muistaa tehdä ensimmäisen kerran ennen silmujen puhkeamista. Käsittely suojaa marjoja myös härmääntymiseltä.

Parin millimetrin pituista, kellanvihreää porkkanakemppiä voi torjua kylvämällä porkkanat ennen toukokuun puoliväliä tai kesäkuun lopulla, jolloin taimet eivät enää ole alttiita tuholaisille. Porkkanan ja kaalintaimia kannattaa suojata harsoilla tai levittämällä niiden päälle tuhkaa kasvukauden alussa.

Pihlajanmarjakoi on tuhonnut monen omenasadon. Ainoa torjuntakeino on malationiruiskutus, joka tehdään heinäkuun alkuviikkoina.

Kynsilaukka ajaa myyrät käpälämäkeen

Maan alla tuhojaan tekevien myyrien ja hiirien karkottamiseksi on olemassa yksi tehokas kotikonsti. Maahan kannattaa haudata valkosipulinkynsiä lähelle kasvi- ja kukkamaita sekä myyrien kulkureiteille ja koloihin.

Hyvä tapa saada valkosipuli levittämään ominaistuoksuaan on laittaa niitä putkenpalasiin, jotka haudataan kasvimaan ympärille ja jyrsijöiden kulkureiteille. Rautakaupoista ja puutarhamyymälöistä voi myös ostaa erilaisia loukkuja hiirille ja rotille. Rottien syöttilaatikoita valmistaa esimerkiksi Berner Oy.

Siili ottaa etanaa sarvista

Kotiloista pääsee yksinkertaisesti eroon keräämällä ne ämpäriin ja keittämällä ne vedessä. Toinen hyvä keino on virittää puutarhaan etana-ansoja, jollaisen voi tehdä omasta astiakaapista löytyvistä tarvikkeista. Tarvitaan vain matala astia, joka kaivetaan maahan ja täytetään oluella tai ruokaöljyllä.

Jos kotipihan kompostissa asustelee siiliperhe, kannattaa niiden olo tehdä entistä mukavammaksi, sillä ne syövät ravinnokseen puutarhan kasveja tärveleviä etanoita. Vaikka siili joskus eksyy mansikkavarkaisiin, on se silti harmiton ja hyödyllinen puutarhan asukki. Kuppi raikasta vettä ja lautasellinen kissan kuivamuonaa saavat siilit jäämään puutarhaan etanavahdeiksi.

Uhkia taivaalta

Marjapensaiden suojaverkko koituu monen eläimen kohtaloksi joka kesä. Kotipuutarhurin kannattaisikin keskittyä marjojen suojaamisen sijasta lintujen karkottamiseen.

Tehokas keino estää sekä lintujen että piennisäkkäiden tunkeutuminen mansikkamaalle on tehdä kirkkaasta muovista tai kelmusta matala aita viljelyalueen ympärille. Auringossa kiiltelevä pinta pelottaa linnut tiehensä ja estää samalla maan päällä elävien eläinten pääsyn mansikkamaalle.

Teksti: Riina Mäentausta / Mediafocus

Kuvat: Riina Mäentausta, Kirsi Särkkä/ SOK, Berner Oy

Lue myös:

    Uusimmat