Kostunica ei kaikille mieleen

Jugoslavian uusi presidentti ei saa varauksetonta kiitosta maan osatasavaltojen johtajilta.

Jugoslavian pienemmän osatasavallan Montenegron presidentti Milo Djukanovic ei tunnusta Vojislav Kostunican valintaa Jugoslavian presidentiksi, kertoi belgradilainen B2-92 -radioasema.

-Kostunica ei voi toimia meidän keskustelukumppaninamme Jugoslavian presidentin ominaisuudessa, vaan ainoastaan Serbian uusien demokraattisten ajatusten edustajana, länsimielisenä tunnettu Djukanovic sanoi.

Montenegro ei Djukanovicin mukaan aio osallistua liittovaltion toimielinten työhön, koska ne eivät hänen mukaansa ole laillisia. Suurin osa montenegrolaisista boikotoi kaksi viikkoa sitten pidettyjä liittovaltion vaaleja; ainoastaan Slobodan Milosevicin kannattajat kävivät äänestämässä. Djukanovic totesi kuitenkin olevansa tyytyväinen Milosevicin syrjäyttämiseen, koska sen myötä vältettiin myös sodan uhka Montenegron ja Serbian välillä.

Kostunica sanoi jo eilen, että Jugoslavian liittovaltio tarvitsee uuden perustuslain, joka takaa laajan itsemääräämisen kummallekin osatasavallalle Serbialle ja Montenegrolle.

Albaanit varovaisia

Kosovon albaanit varoittivat tänään, että länsimaat ovat liian hätäisesti hyväksyneet Vojislav Kostunican Jugoslavian uudeksi presidentiksi, vaikkei tämä ole paljoakaan edeltäjäänsä Slobodan Milosevicia parempi. Kosovon maakunnan sanomalehdet julistivat, että vaikka serbit valitsivatkin kahdesta pahasta paremman vaihtoehdon suistaessaan Milosevicin vallasta, vain kasvot tulevat vaihtumaan - ei Serbian ajama politiikka.

-Olen yllättynyt lännen ilman ehtoja antamista lupauksista Kostunicalle lopettaa Jugoslavian vastaiset pakotteet ennen kuin on nähty, mihin myönteisiin toimiin hän ryhtyy, liberaalin PQLK-puolueen johtaja Naim Maloku kertoi Koha Ditore -lehdelle. Kosovolaiset sanomalehdet esittelivät Kostunican miehenä, joka vastusti Bosnian sodan rauhansopimuksia, Naton puuttumista Jugoslavian toimiin ja YK:n päätöstä asettaa Kosovo kansainvälisen hallinnon alaiseksi.

Koha Ditore -lehti julkaisi etusivullaan valokuvan, jossa Kostunica poseerasi automaattikivääri käsissään ja kuvatekstin mukaan puolisotilaallisten serbijoukkojen edessä. Suurin osa Kosovon albaaneista haluaisi olla mahdollisimman vähäisissä tekemisissä Belgradin kanssa ja toivoo, että Kosovo voisi ajan mittaan itsenäistyä.

Länsimaiden mielestä Kosovolle tulisi taata laaja itsehallinto osana Jugoslaviaa.
-Serbiasta ei voi tulla demokratiaa eikä vakauttavaa tekijää, jos se pitää kiinni harhakuvastaan palata vielä joskus Kosovoon, maakunnan suojelujoukkojen komentaja Agim Ceku sanoi Epoka e Re -lehdelle.

(MTV3-STT-DPA-AP)

Lue myös:

    Uusimmat