Kosteusturvallisuus on yksi tärkeimpiä asioita rakennuksen elinkaaren ja pitkäikäisyyden kannalta. Siksi siihen onkin jo usean vuoden ajan panostettu yhä enemmän tutkimuksella, koulutuksella ja kehittämällä erityisiä laitteita. Nyt markkinoille on tullut käänteentekevä järjestelmä, joka toimii langattomasti - rakenteen sisältä! Tämä rakennekosteuden seurantajärjestelmä on käytettävissä talon koko elinkaaren ajan.
Järjestelmän on kehittänyt Vigilan Oy. Toimitusjohtaja Eero Tommila kertoo kehitystyöstä:
Hanke käynnistettiin reilut kolme vuotta sitten teknisen korkeakoulun sovellutuselektroniikan laboratoriossa. Se laajeni sittemmin Tekes-hankkeeksi ja sisällytettiin myös "Terve talo "-ohjelmaan. Mukana on ollut useita yrityksiä ja julkisia tahoja. Nyt se on käynyt läpi niin perusteellisen kehitysprosessin, että noin vuosi sitten uskalsimme lähteä kaupallistamaan sitä.
Järjestelmä muodostuu perusanturista, joka on betoni- tai tiilirakenteen sisään sijoitettava kelakondensaattoripiiri. Se kiinnitetään erikoislaastilla, joka on kehitetty kosteusteknisesti oikeanlaiseksi. Magneettikentän avulla rakenteen kosteus pystytään lukemaan erillisellä lukulaitteella. Heinolan messutalon märkätilassa antureita asennettiin sekä syvemmälle, suoraan valuun että vedeneristyksen alle, lähemmäs pintaa.
Ensimmäinen hyöty järjestelmästä saadaan jo rakennusvaiheessa, kun ryhdytään asentamaan pintamateriaaleja lattiaan. Betonivaluun istutettu anturi kertoo kuivumisen edistymisen tietyllä syvyydellä. Näin voidaan varmistua siitä, että rakenteet ovat varmasti riittävän kuivat. Heinolan talossa käytettyjen antureiden asentamiseen enimmäissyvyys on noin 5-6 cm.




