Koskettava tarina neliraajahalvaantuneesta "Vuosaaren prinsessasta" palkittiin vuoden lyhytelokuvana: "Todella paljon keskustelua on herännyt"

Star Shaped Scar –lyhytelokuva kertoo Jasmin Britney Koskirannan tarinan.

Vuoden parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinnon voitti ilmiöksi noussut Star Shaped Scar, joka kertoo vuosaarelaisen, neliraajahalvaantuneen Jasmin Britney Koskirannan tarinan. Elokuvan ohjasivat Virva sekä Vuokko Kunttu

Ohjaajakaksikon mukaan ajatus siitä, että Koskiranta tähdittäisi elokuvaa oli kypsynyt heidän mielessään jo usean vuoden ajan. Heillä oli entuudestaan yhteys naiseen, jota he lähestyivät muutama vuosi sitten. Koskiranta päätti lähteä empimättä projektiin mukaan. 

Ohjaajien mukaan elokuva on kerännyt paljon palautetta sekä herättänyt erilaista keskustelua. 

– On mietitty paljon ulkonäköasioita ja laittautumista, sitten ennakkoluuloja sekä vammaisuutta yleensä. Todella paljon erilaisia keskusteluja ja ajatuksia herättänyt, se on ollut hienoa. 

Työryhmällä on nyt mietittävänään, kuka Jussi-patsaan saa viedä kotiin. 

– Mennään tonne tappelemaan siitä kaikki!

Koskiranta kertoo puolestaan kertoo, ettei hän aio taistella palkinnon saamisesta omalle hyllylleen. Sen sijaan hän kertoo myös saaneensa paljon palautetta elokuvasta, muun muassa sosiaalisen median kautta. 

– Aika paljon hyvää on tullut. 

Jussi-gaala MTV3-kanavalla perjantaina 22. maaliskuuta klo 19.30 

Lue myös:

    Uusimmat