Korvatillikka ja nyrkinisku – Ruotsidemokraattien menestys kuohuttaa

Ruotsissa on pitkin päivää taivasteltu eilisten parlamenttivaalien tulosta. Sitä pidetään iskuna vasten kasvoja Maltilliselle Kokoomukselle ja korvatillikkana Sosiaalidemokraattiselle puolueelle.

Ruotsalaiset äänestivät jälleen vilkkaasti, sillä äänestysprosentiksi tuli yli 80. Silloin tulosta on helppo myös kommentoida.

Fredrik Wikström istuu tauolla Drottningatanilla Tukholman keskustassa.

– En usko, että se vaikuttaa minuun erityisen paljon. Kuten tavallista.

Sen sijaan Kariniksi esittäytyvä nainen lukee intensiivisesti päivän lehtiä.

– Ruotsidemokraatit oli ikävämpi juttu, muuten kaikki menee hyvin, hän arvioi vaalitulosta.

25 vuotta Ruotsissa asuneelle etiopialaiselle Brahimille vaalitulos oli mieluinen. Sosiaalidemokraatit ovat hänen mielestään parempia kuin oikeistoallianssi, joka ei ole hyvä köyhille. 

Yllättäen Brahimilta löytyy ymmärrystä myös ruotsidemokraateille.

– Kun ruotsalaiset nuoret eivät ole saaneet työtä, he kääntyvät ruotsidemokraattien puoleen, hän tuumii.

Tukholman yliopiston professori Tommy Möller puolestaan ei pidä tulosta yllättävänä, mutta seuraamuksia kyllä.

– Tulos oli odotettu siinä mielessä, että hallitus vaihtuu, niin kuin nyt on tapahtuu. Se, mikä oli ehkä hieman odottamatonta, oli pääministerin päätös erota hallituksen johtajuuden lisäksi myös puoluejohdosta.  Tällä voi olla sellainen seuraus, että jos Ruotsissa tulee kaoottinen syksy budjetin osalta ja seuraa hallituskriisi sekä ehkä uudet vaalit - joita ei ole muuten ollut sitten vuoden 1958 - meillä ei ole käytännössä porvarihallituksen vaihtoehtoa.

Möller ei kuitenkaan vielä täysin usko uusien vaalien olevan edessä. Sen sijaan hän kiinnittää huomionsa siihen, että maltilliset olivat niitä, jotka kokivat suurimman tappion.

– Jos katsoo äänestäjien siirtymistä puolueiden välillä, niin suurimman tappion kärsi Maltillinen kokoomus, joka menetti monia kannattajiaan Ruotsidemokraateille. Maltillisessa puolueessa on ollut monia, jotka vastustavat hallituksen avokätistä maahanmuuttopolitiikkaa, toteaa Möller.

Lue myös:

    Uusimmat