Ruotsissa haetaan tulevana viikonloppuna ratkaisuja tärkeisiin asioihin, sillä ruotsalaiset äänestävät parlamenttivaaleissa maan tulevasta suunnasta.
Viime vuodet Ruotsissa valtaa ovat pitäneet Sosiaalidemokraatit.
Viikonlopun vaaleja odotetaankin suurella mielenkiinnolla muun muassa siksi, että hyvin maahanmuuttokriittinen ja populistinen Ruotsidemokraatit on joissain laskelmissa menossa kohti niin sanottua jytkyä eli vaalivoittoa.
– Uskon, että he pystyvät kyllä vaalivoittoon. Pitää kuitenkin muistaa, että myös ennen viime vaaleja, eli neljä vuotta sitten, povattiin Ruotsidemokraateille yli 20 prosentin tukea. Se jäi 17 prosenttiin sillä kertaa, mutta ehkä kannatus on jonkun verran vahvempi nyt, toteaa sanomalehti Sydsvenskanin pääkirjoituksista vastaava esimies Heidi Avellan MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmalle.
Erityisesti ruotsalaisten puheissa ovat olleet jengiväkivaltaan liittyvät kysymykset.
– Ihan tässä viime päivien aikana energiakysymys on ollut se kaikkein päällimmäisin. Kuvittelisin kuitenkin, että se mikä äänestäjiä kiinnostaa, on jengiväkivalta ja ampumiset – se, että Ruotsissa on tänä vuonna tapettu kadulla jo 47 ihmistä, hän toteaa.
Lue myös: Ruotsissa järkyttävä ampumavälikohtaus leikkikentällä: Nainen ja pieni lapsi kiidätetty sairaalaan
Kenestä seuraava pääministeri?
Ruotsissa valta on perinteisesti jakaantunut kahdelle puolueblokille: porvareille ja vasemmistolle.
Ruotsidemokraatit taas tulevat näiden puolueblokkien ulkopuolelta. Vaalikampanjan aikana on muun muassa puhuttu Ruotsidemokraattien mahdollisista kytköksistä Kremliin ja Venäjään.
– Täytyy sanoa, että Ruotsidemokraattien vahva nousu gallupeissa ennen vaaleja on kiristänyt tunnelmaa täällä. Katuväkivalta ja jengirikollisuus kaikkinensa on saanut monet ryhmät ihan raivoihinsa, että eikö nuoriin saada mitään tolkkua, sanoo MTV:n Skandinavian-avustaja .
