Koronavirus sai koirarosvot liikkeelle Britanniassa – varkauksien määrä nousi dramaattisesti: "On kannattavampaa olla koiravaras kuin huumekauppias"
Britannian koiranomistajilla on korona-aikana ilmennyt uusi huolenaihe. Koiria on viime vuoden aikana varastettu ennätystahtiin, kun lemmikkien kysyntä lähti rajuun kasvuun.
Yksi koiriaan menettänyt on walesilaisessa pikkukylässä asuva Sarah. Varas tai vakaat murtautuivat yöllä perheen ulkovajaan ja veivät kuusi siellä nukkunutta koiraa.
Koirista yksi on löytynyt sattumalta ja palautettu omistajilleen. Springerspanielilla oli ikävä haava siinä kohtaa, missä varkaat olivat yrittäneet poistaa mikrosirua.
– Nähtyäni spanielin vammat, olen entistä enemmän huolissani muista koiristani, sanoi pelkällä etunimellään esiintynyt Sarah.
Pahin vuosi ikinä
Kadonneita koiria ja omistaja yhdistävä DogsLost-järjestö kertoo, että koiravarkaudet leviävät kuin koronavirus.
– Olen tehnyt tätä 30 vuotta, ja viime vuosi oli pahin ikänä, sanoi järjestön Wayne May.
Hänen mukaansa viime maaliskuun jälkeen koiravarkauksien määrä on kasvanut noin 250 prosenttia, eli yli kolminkertaiseksi.
Samalla koirien hinta on lähtenyt rajuun nousuun. Lemmikkejä myyvän verkkosivu Pets4Homesin listauksissa keskihinta noin 150 000 ilmoituksessa oli maalis-syyskuussa liki 1 900 puntaa eli yli 2 100 euroa.
Vuotta aiemmin keskihinta oli alle puolet, 888 puntaa. Koiranpentujen hinnat ovat nousseet eniten, mutta myös vanhemmista koirista pyydetään entistä kovempia hintoja.
Joidenkin erityisen suosittujen rotujen, kuten spanielien, bulldogien, mopsien ja puudelien kanssa risteytettyjen pentujen hinnat saattavat nousta yli 4 000 punnan.
Pentutehtailu huolettaa
Myös eläinsuojista etsitään lemmikkejä entistä ahkerammin. Eläinsuojelujärjestö RSPCA:n verkkosivun lemmikkihakuosastolla tehtiin viime vuoden maalis-joulukuussa yli 40 miljoonaa hakua, 13 miljoonaa enemmän kuin samalla jaksolla toissa vuonna.
Järjestön lemmikkitoiminnan johtajan Sam Gainesin mukaan valtavasti kasvanut kysyntä on kasvattanut koiranpentujen tuontia ulkomailta.
– Olemme erittäin huolissamme siitä, miten koiranpentuja kasvatetaan ulkomailla, ja erittäin pitkistä matkoista, jonka ne joutuvat kestämään tullessaan tänne, Gaines sanoi.
Koirien kasvanut kysyntä on saanut myös järjestäytyneet rikollisjengit kiinnostumaan, kertoo DogsLostin May.
– Ennen pandemiaa koiravarkaudet olivat satunnaisten pikkutekijöiden tekosia, ja vain hyvin pieni osa oli kohdistettuja tai rikollisryhmien tekemiä. Viime vuonna kaikki muuttui, ja nyt koiria vievät järjestäytyneet ryhmät, jotka vievät koirat teettääkseen niillä pentuja tai kiristääkseen.
Mayn mukaan nykyään on kannattavampaa olla koiravaras kuin huumekauppias, koska rangaistukset koiravarkauksista ovat paljon lievempiä. Kiinni jäänyt rosvo selviää 200–250 punnan sakoilla.
– Rangaistus ja rikos ovat epäsuhdassa, May moitti.
Uusimmat
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
Lataa lisää