Koronan pahin isku Suomen teollisuudelle on vasta tulossa –metsäteollisuus on UPM:n Pesosen mukaan valmis olemaan Suomen talouden kivijalka

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen:"Talouden vaurioiden korjaaminen menee yli kahden vaalikauden" 9:20
Entinen pääministeri ja nykyinen Sitran yliasiamies Jyrki Katainen arvioi aiemmin, että koronakriisin taloudellisessa hoidossa menee aikaa.

Suomen kansantaloudelle tärkeä vientiteollisuus on selvinnyt koronapandemian alkuvaiheesta vahvojen tilauskirjojen ansiosta.

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola varoittaa, että pahin isku teollisuudelle on kuitenkin vasta tulossa.

Hirvola on huolissaan erityisesti siitä, miten pienet ja keskisuuret yritykset poikkeusoloissa pärjäävät.

– Mitä teollisuuteen tulee, niin pahin isku on vasta edessä. Nyt on nähty, että teollisyritysten tilauskannat ovat kannatelleet niitä ihan hyvin vielä tässä alkuvuodesta, mikä on ollut ihan luonnollista tälle toimialalle, hän sanoo.

Teknologiateollisuuden kyselyiden mukaan yritykset kokevat kehityksen menevän huonompaan suuntaan.

– Kolmasosa arvelee tilanteensa huonoksi tai erittäin huonoksi. Ja kolmen kuukauden ajalla kaksi kolmasosaa kokee näin. Eli huonompaan suuntaan ollaan menossa. Ja se on huolestuttavaa, kun ottaa huomioon vientiteollisuuden merkityksen Suomen kansantaloudelle, Hirvola sanoo.

Teollisuusaloilla toivotaan, että valtion tuet riittävät myös teollisuudelle, jos tarvetta ilmenee.

– Hallitusta on syytä kiittää nopeasta tukien liikkeelle laitosta, mutta ottaen huomioon, että teollisuuden isku on vasta tulossa niin olisi syytä varmistaa, että tukea riittää, kun se isku tulee, Hirvola muistuttaa.

Metsäyhtiö UPM:n liikevoitto väheni

Kaikilla ei kuitenkaan mene surkeasti. Metsäyhtiö UPM kertoi tänään tehneensä alkuvuonna "vahvan" tuloksen, vaikka paperin ja sellun alentunut hinta ja Suomen lakot tekivät hallaa. UPM julkisti tänään vuoden ensimmäisen osavuosikatsauksensa.

– Meidän ensimmäisen neljänneksen tulos oli edelleen hyvä. Meidän liikevoittomme oli 279 miljoonaa, joka on 12 prosentin liikevoittomarginaalina. Meidän tase on erityisen vahva. Meillä ei ole velkaa yhtiössä. Meillä on hyvä hankkeet liikkeellä. Päähankkeet ovat Uruguayssa ja Saksassa, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo.

UPM:n vertailukelpoinen liikevoitto oli 26 prosenttia pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Liikevaihto väheni 15 prosentilla.

UPM:n ja monen muun metsäyhtiön kannalta on hyvä, että niiden tuotteiden kysyntä on poikkeusoloissakin suhteellisen vakaata. Esimerkiksi vessapaperia ja ruokapakkauksia kuluu.

UPM:n ei ole tarvinnut edes Kiinassa pysäyttää tuotantolaitoksiaan. Yhtiö kertoo satsaavansa paljon siihen, että henkilöstön työturvallisuudesta ja poikkeusolojen edellyttämästä hygieniasta huolehditaan.

Jos Pesosta on uskominen, metsäteollisuus on jatkossakin yksi Suomen kansantalouden kannattimista.

– Suomessa metsäteollisuus on kivijalka edelleen.  Me on pantu taseet kuntoon me on pantu tuotannon  tehokkuudet kuntoon ja me on huolehdittu kannattavuudesta, joka tarkoittaa, että me ollaan valmiita tällaiseen kriisiin, Pesonen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat