Espoossa aloitetaan tällä viikolla hoivakotien asukkaiden ja henkilöstön koronarokotukset, kaupunki kertoo tiedotteessaan.
Rokotukset alkavat myös Samarian infektioaseman, koronäytteenoton ja ensihoidon henkilöstön osalta. Viime viikolla rokotettiin Espoon sairaalan henkilökuntaa.Espoossa on noin 40 hoivakotia, joissa on asukkaita yhteensä noin 1 350.
Kaupungin tavoitteena on, että he saavat vaaditut kaksi rokotetta tammi-helmikuun aikana.Hoivakotien vierailut toteutetaan edelleen erityisjärjestelyjen avulla, ja niistä on sovittava aina ennakkoon.
Valtakunnassa 200 uutta tartuntaa
Suomessa on raportoitu 200 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 3 653, mikä on 374 vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.Viimeisten seitsemän vuorokauden aikana tartuntoja on raportoitu 1 871.
Luku on 89 enemmän kuin edeltävän viikon aikana. Tuolloin tapauksia oli 1 782.THL ilmoittaa koronavirukseen liittyvien kuolemien, sairaalahoidossa olevien ihmisten ja annettujen rokotteiden määrän myöhemmin tänään.
Uusia muunnostapauksia
THL kertoi aiemmin tänään, että Suomessa on todettu 29 uutta koronavirusmuunnoksen aiheuttamaa tapausta. Havaituista uusista tapauksista 28 on Britannian muunnosta ja yksi Etelä-Afrikan. Kaiken kaikkiaan muuttuneen viruksen aiheuttamista tapauksista kaksi on Etelä-Afrikan muunnosta ja 47 Britannian.Uusista tapauksista 18 on todettu 20. joulukuuta jälkeen Suomeen saapuneilla henkilöillä.
