Koronavirus on vaikuttanut myös urheilutapahtumiin. Monia tapahtumia on peruttu tai siirretty myöhemmäksi.
Lue myös: Koronavirus iski täydellä voimalla urheiluun – "Pysykää kotona"
C More laskee hintojaan siksi ajaksi, kunnes urheilutapahtumat pääsevät jälleen täysillä käyntiin.
– Olemme tietysti harmissamme kisojen peruuntumisesta, mutta tällä hetkellä on sanomattakin selvää, että urheilijoiden, kisajärjestäjien ja yleisön turvallisuus on tärkeintä. Teemme kaikkemme, että pystymme viihdyttämään suomalaisia myös tulevina viikkoina, kommentoi MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen.
Urheilumaailma lähes pysähtynyt
Maailman urheilu on pitkälti pysähtynyt koronaviruksen leviämisen takia. Ainakin eurooppalaisittain ja suomalaisittain nähtynä odotetuimmat tapahtumat eli kesäolympialaiset, EM-jalkapallo sekä MM-jääkiekko ovat yhä arvoituksia.
Tokion olympialaisille saatiin torstaina perinteinen startti, kun olympiatuli sytytettiin Kreikassa. Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach vakuutteli seremoniassa KOK:n "sitoutumista Tokion kisojen menestykseen" 19 viikkoa ennen kisojen avajaisia.
Soihtuviesti tyssäsi jo perjantaina Kreikan lopettaessa viestin maaperällään koronaviruksen takia. Tuli toki saadaan Tokioon, mutta kysymysmerkkejä olympialaisista on ilmassa maailmanlaajuisen pandemian myötä.
Vastauksia kaivataan jo varsin pian, sillä useita olympiakarsintatapahtumia on jouduttu siirtämään ja niitä ei voi venyttää kovin lähelle itse kisoja.
Suomelle historiallinen miesten jalkapallon EM-lopputurnaus 2020 sai iskun myöhään perjantaina, kun Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa suositteli kaikkien maalis-huhtikuun maaotteluiden perumista. Tämän takia kisojen neljä viimeistä joukkuetta selvittävät pudotuspelit ovat vaarassa.