Korkein oikeus päätti: Anneli Auerin seksuaalirikosjutun salattu aineisto pysyy salaisena toistaiseksi
Anneli Auerin tuomionpurkuhakemukseen liittyvä aineisto pysyy pääosin salaisena toistaiseksi. Korkein oikeus päätti asiasta tänään. Asiassa esitetty uusi aineisto on sen sijaan osin julkista.
Korkein oikeus otti asiaan kantaa nyt, sillä se käsittelee parhaillaan Anneli Auerin ja hänen entisen miesystävänsä Jens Kukan hakemusta purkaa kaksikolle kymmenen vuotta sitten langetettu seksuaalirikostuomio.
Kukka sai vuoden 2013 kesäkuussa 10 vuoden ja Auer 7,5 vuoden vankeustuomion lapsiin kohdistuneista rikoksista.
Tuomionpurkuhakemuksen perusteena on, että Auerin kolme nuorinta lasta ovat kertoneet Auerin asianajajalle valehdelleensa tuomioon johtaneista tapahtumista sijaisvanhempiensa johdattelemana.
Tuomionpurkuhakemuksen liitteenä on esitetty korkeimmalle oikeudelle hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot, aikaisemmin salassa pidettäväksi määrättyjä oikeudenkäyntiasiakirjoja sekä uutta aineistoa.
Auer ja Kukka ovat toivoneet, että asia ja siihen liittyvät asiakirjat voitaisiin käsitellä julkisesti. KKO päätti nyt, että aineisto pysyy toistaiseksi pääosin salaisena.
Tuomionpurkuhakemuskin on osin salainen
KKO:n mukaan aiempien tuomioiden salassapitoa voidaan arvioida vasta, kun ratkaisu niiden purkamisesta tai purkamatta jättämisestä tehdään. Myöskään aiemmin salassa pidettäväksi määrättyjä oikeudenkäyntiasiakirjoja ei toistaiseksi anneta julkisuuteen.
– Aikaisemmat salassapitoa koskevat määräykset pysyvät siten toistaiseksi voimassa, KKO linjaa tiedotteessaan.
Lisäksi KKO määräsi Auerin ja Kukan tuomionpurkuhakemuksen osin salassa pidettäväksi.
Asian käsittely jatkuu, kun syyttäjä ja seksuaalirikosjutun asianomistajat ovat kertoneet oikeudelle kantansa tuomion purkamista koskevaan vaatimukseen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää