Korjaussarja: Herrat sopivat – Minna Helteestä Bulevardin kuningatar

Politiikan korjaussarja kokoontui umpityhjään eduskuntaan toteamaan, että herrat ovat kulisseissa sopineet ratkaisun farssiksi edenneessä valtakunnansovittelijan metsästyksessä. Paikalle istutetaan ensimmäistä kertaa nainen: Bulevardin kuningattareksi nousee STTK:n edunvalvontajohtaja Minna Helle.

Korjaussarjan äijien mielestä kansanedustajien tämän viikon syysloma on ansaittu, vaikka moni parlamentaarikko pääseekin kunnon lomalle (ja sopeutumiseläkkeelle) heti huhtikuun vaalien jälkeen.

Tämän viikon säälitunnustus jaettiin puolestaan Pohjoismaiden Neuvoston kokoukseen joutuneille edustajapoloisille. Tänä vuonna neuvosto kokoontui tylsässä Tukholmassa eikä Islannin Reykjavikissa, missä suomalaiset PN-parlamentaarikot ovat voineet istuskella kuumissa lähteissä tosikkonordistien hieroessa kokoussalien penkkejä tunkkaisessa ilmapiirissä.

Mutta vaikka eduskunta lomailee, kulisseissa tapahtuu!

Asiat ovat edenneet esimerkiksi uuden valtakunnansovittelijan etsimisessä, joka on ylittänyt farssin rajat jo aikapäiviä sitten. SAK, STTK ja Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ovat tehneet kulisseissa epäpyhän allianssin ja sopineet, että työministeri Lauri Ihalainen (sd.) istuttaa paikalle ensi viikon torstaina STTK:n Minna Helteen, joka tuo taatusti vaihtelua Bulevardin toimistolle kuivankälppeän Esa Lonkan jälkeen.

Helteen valintaa vastustavat henkeen ja vereen puolestaan ne, jotka hänet tuntevat, kuten Akavan Sture Fjäder. Urallaan ay-liikkeessä Helle on vaihtanut työpaikkoja, keskusjärjestöjä ja liittoja kuin paitaa. STTK:hon Helle tuli oltuaan tovin Suvi-Anne Siimeksen alaisena Telassa, Telaan Helle tuli Akavasta ja Akavaan Tehystä – ja Tehystä Helle muistetaan kautta koko Suomen.

Helle oli pääarkkitehti Tehyn ikimuistoisessa työtaistelussa syksyllä 2007 ”Sari Sairaanhoitajan” puolesta. Hurmeisessa lakkosodassa Helle ja Tehyn puheenjohtaja – nyt eduskuntaan pyrkivät Jaana Laitinen-Pesola (kok.) – kieltäytyivät sopimasta suojelutyöstä, jolla esimerkiksi hengenvaarassa olevat teho-osastojen potilaat olisi rajattu lakon ulkopuolelle. Eduskunta sääti pakkotilanteessa potilasturvalain, jota ei onneksi tarvinnut käyttää. Julkisen talouden kestokyvyn ja Suomen kilpailukyvyn lakko myös pilasi, mutta se siitä.

Korjaussarja ihmettelee varsinkin Etelärannan herrojen touhua, kun työantajilla on lopputaistossa kaksi omaakin ehdokasta: EK:sta potkut saanut Jukka Ahtela ja TES-jyrä Harri Hietala.

Korjaussarjalle on kerrottu myös, että vaalirahoituskohun yhteydessä ”kohuliikemies”-tittelin saanut Juha Kajo pannaan syksyllä leivättömän pöydän ääreen, kun syyttäjä on saanut syytteitä aikaan puolenkymmen vuoden miettimisen jälkeen. Kajo tunnetaan muun muassa ex-pääministeri Esko Ahon (kesk) ja monen muun huippupoliitikon (sökö)kaverina, joten oikeudenkäynti saanee ansaitsemansa huomion.

Ja sitten Persujen työmies Matti Putkonen….  ei, ei, ei! Loput saatte katsoa rainalta eli kuvatallenteelta.

Eli nämä ynnä paljon muuta Politiikan korjaussarjassa. Kyseessä on lähes viikoittain ilmestyvä politiikan satiirinen "ohjelma", jossa Timo Haapala ja Juha Ristamäki puivat ajankohtaisia aiheita. Vastuu on katsojalla.

Haapala on MTV Uutisten politiikan ja talouden päällikkö, Ristamäki Iltalehden uutispäällikkö. Politiikan korjaussarja on nähtävissä niin MTV:n kuin Iltalehdenkin verkkosivuilla.


Lue myös:

    Uusimmat