Kommentti: Vehviläisen lähtö toisi epävarmuutta

Toimitusjohtaja Mika Vehviläisen mahdollinen lähtö olisi Finnairille mahdollisimman huono uutinen.

Finnair on pitkän korpivaelluksen jälkeen noussut taloudellisesti voitolliseksi, ja on sellaisena harvinaisuus maailman lentoliikenneyhtiöiden joukossa. Eurooppalaisista perinteisistä kansallisista lentoyhtiöistä Finnair saattaa olla lähes ainut taloudellisesti omilla jaloilla seisova yhtiö - ehkä Lufthansan lisäksi.

Pitkään yhtiötä johtaneen Keijo Suilan jälkeen Finnair on ollut tuulinen paikka toimitusjohtajalle. Jukka Hienonen (toimitusjohtaja 2006 - 2009) kypsyi nopeasti riitelyyn talon sisällä ammattiliittojen ja henkilöstöryhmien kanssa. Lakot ja erilaiset henkilöstökahnaukset seurasivat toisiaan.

Mika Vehviläinen on vienyt loppuun vaikeaa yhtiön saneerausta ja toimintojen uudelleenjärjestelyä. Nyt viime keväisen konehuoltotoimintojen myynnin jälkeen Finnairissa on eletty poikkeuksellisen rauhallista ja lakotonta aikaa.

Viime lokakuussa Finnair julkaisi voitollisen tuloksen vuosia kestäneen tappiokierteen jälkeen - kaunis palkinto uhrauksista.

Hyvä tulos palkitaan myös hyvänä kurssikehityksenä. Viime heinäkuussa Finnairin osakkeesta maksettiin hiukan yli puolitoista euroa. Nyt tammikuussa, ennen tämän päivän uutista, kurssi ehti nousta jo lähes kolmeen euroon. Omistajat, eli me kaikki suomalaiset, kiittävät nöyrästi.

Mika Vehviläisen mahdollinen lähtö loisi taas uuden epävarmuuden ja hermostuneisuuden Finnairin ympärille.

Epävarmuutta riittää muutenkin. Esimerkiksi selviääkö Finnair tulevaisuudessa ilman kumppania? Omistajuusministeri Heidi Hautalan (Vihr.) kannattaisi partnerin etsintää, mutta ei ole vielä tuonut valtion Finnairin enemmistöomistuksesta luopumista valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn. Enemmistöomistuksesta luopumisesta on ilmeisen vaikea päästä sopuun poliittisten puolueiden välillä.

+ + +

Nyt illalla tuli sitten ensimmäinen aiheeseen liittyvä tiedote Finnairilta.

Siinä todetaan, että Mika Vehviläinen ei ole irtisanoutunut yhtiöstä, eikä yhtiö voi vahvistaa Talouselämälehden spekulaatiota.

Talouselämä-lehden uutinen on kiertänyt median sivuilla koko päivän. Finnair, Cargotec tai valtio-omistaja ei ole kumonnut eikä vahvistanut asiaa.

Finanssivalvonnan mukaan yhtiöillä ei ole markkinahuhuihin (sellaiseksi tämä tulkittiin) tiedotusvelvoitetta. Mikäli huhu osoittautuu vahingolliseksi voi yhtiö puuttua siihen, mutta yhtiö harkitsee aina itse, millä tavalla huhuja kommentoi tai kommentoiko ollenkaan.

Tällaiseen ilmassa vellovaan uutiseen en ole aiemmin törmännyt.

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Seitsemän uutiset 15.1.2013)

Lue myös:

    Uusimmat