Kuntavaalit on pidetty, kansa on puhunut ja tulokset ovat taululla. Vihreiden maanvyörymävoitto on ilman muuta näiden vaalien suurin uutinen, ellei sitten suurempi ole Perussuomalaisten raju notkahdus, kirjoittaa MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen.
Vaalien tulokset olivat tällä kertaa harvinaisen selvät, sillä kolmen suurimmankaan, kokoomuksen, Sdp:n ja keskustan, välille ei lopulta kehkeytynyt sellaista trilleriä kuin gallupit ehkä olivat lupailleet.
Sinänsä selvät tulokset eivät suinkaan tarkoita, etteikö poliittiselle spekuloinnille jäisi runsaasti sijaa. Tällä kertaa spekulointi liittyy ennen muuta puolueiden puheenjohtajien tilanteisiin:
1. Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon asema näyttää vaalien ykkössijan myötä betonoidulta. Samalla Alexander Stubbin sivuun kammenneet saivat todisteen, että vaihto ja kaikki siihen liittynyt likainen peli kannatti. Kiinnostavaa on se, että vaalivoittoon Orpon avitti kotimaan politiikkaan palaava ja Helsingin pormestariksi äänijättipotilla nouseva Jan Vapaavuori. Olisihan Vapaavuori toisenlaisilla uravalinnoilla itse voinut olla ehdolla viime kesän puoluekokouksessa ja tulla valituksi puheenjohtajaksi.
2. Antti Rinteen Sdp ylsi vaalien kakkoseksi, mutta varmaa on, ettei tämä tyydytä demarileirissä. Nykyisen porvarihallituksen aikana ja perussuomalaisten sukeltaessa Sdp:llä olisi pitänyt olla kaikki edellytykset hoitaa kuntavaalit kotiin. Erityisen vaaralliselta näyttää puolueen laskeva kannatuskehitys suurissa kaupungeissa. Uudella puoluesihteerillä Antton Rönnholmilla on kiire saada puolueen kenttäkoneisto kuntoon ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja. Ja edelleen demarit joutuvat pohtimaan: voidaanko eduskuntavaalit voittaa, jos puheenjohtajana on Antti Rinne?
3. Keskusta jäi kuntavaalien kolmanneksi kuten neljä vuotta sitten, ja äänimäärä putosi edelleen. Vaalit eivät siis missään nimessä ole sulka Juha Sipilän hattuun. Mutta sitäkin pahempaa on, että kolmas hallituspuolue perussuomalaiset on tuuliajolla kehnon kuntavaalituloksen vuoksi. On lähes mahdoton ajatus, että tämä ei vaikuttaisi maan hallituksen toimintakykyyn nyt, kun vaalikausi taittuu jälkimmäiselle puoliskolleen. Hallituksen toimintakyvyn vaalimiseen saattaa kulua Sipilän energiaa paljon enemmän kuin hän haluaisi, ja prosessikaavioinnin tehoa kipuilevaan hallituskumppaniin sopii epäillä.
4. Ville Niinistön vihreät on kuntavaalien kiistaton ja suuri voittaja. Mutta onko voitossa puheenjohtajalle itselleen sittenkin kitkerä sivumaku? Niinistö on juuri nostanut puolueen kannatuksen aivan uudelle tasolle, mutta silti hänen täytyy jättäytyä sivuun – ainoana syynä vihreiden kummalliset säännöt. Toista yhtä karismaattista johtajaa ei vihreille ole tarjolla, ja kysymys kuuluu, Emma Karinko johdolla puolue muka marssii menestykseen eduskuntavaaleissa kahden vuoden kuluttua?
5. Timo Soinin Perussuomalaiset on kuntavaalien kiistaton suuri häviäjä. Jopa odotuksia huonompi tulos jättää Soinin tukalaan tilanteeseen. Hän luopuu puolueensa puheenjohtajuudesta, mutta haluaisi jatkaa ulkoministerinä. Miten Soinin seuraaja voi suostua tällaiseen järjestelyyn, kun puolue pitäisi saada iskuun seuraavia eduskuntavaaleja varten? Perussuomalaisten kannattajia jäi ilmeisesti sankoin joukoin kotiin. Aistivatko hekin, että koko puolueesta lähtivät ilmat pihalle samalla hetkellä, kun Soini ilmoitti luopumispäätöksestään?
6. Vaalien pikkuilmiöiksi voidaan nostaa myös kolmen naispuheenjohtajan mainio menestys. Vasemmiston Li Andersson, Rkp:n Anna-Maja Henriksson ja ennen muuta kristillisdemokraattien Sari Essayah voivat onnitella itseään onnistuneista kampanjoista ja vaalitenteistä. Kaikki kolme nostivat puolueensa kannatusta ja hankkivat uskottavuutta suuren yleisön silmissä.