Kommentti: Tapparaan tiivistyy vihattua kauneutta – tämän takia SM-liigan kevät on päättymässä juuri odotetulla tavalla

Vuodet vaihtuvat ja sama laulu toistuu syksystä toiseen. Kun SM-liigan suurimpia mestarisuosikkeja lähdetään listaamaan, on Tappara joka kerta tapetilla.

Jos se ei ole suurin suosikki, se on vähintään ykkösryhmässä.

Niin tälläkin kertaa.

Syksyllä, ennen kauden alkua, HIFK:ta vietiin ykkössuosikin asemaan. Ville Peltoselle oli kasattu nimivahva ryhmä, jolla käynnistettiin ”Paluu Nordikselle” -hanke. Uusina kasvoina HIFK:hon saapuivat muun muassa MM-kisahyökkääjä Jere Innala ja tuore Suomen mestari Eetu Koivistoinen.

Sitten oli Tappara, joka vahvisti merkittävällä tavalla pohjilla ollutta runkoaan. Haaviin tarttuivat muun muassa kirvesrintoihin palanneet Tyler Morley ja Veli-Matti Vittasmäki. Heidän lisäkseen tulijoiden joukossa olivat muun muassa Kyle Platzer, Waltteri Merelä, Otso Rantakari, Joni Tuulola, Mikael Seppälä ja myöhemmin syksyllä Tapparan mukaan liittynyt Joona Luoto.

Tähän päälle pohjilta löytyivät sellaiset nimet kuten Anton Levtchi, Kristian Kuusela, Jukka Peltola, Kristian Tanus ja Christian Heljanko.

Tappara teki tuntuvia satsauksia. Ne tulivat osaltaan pakon alla.

Yksi tekijä liittyi siihen, että sen runkoa oli pakko ravistella. Tappara oli ajautunut kirkkaimpien menestysvuosien jälkeen pieneen alakuloon.

Toinen liittyi tämän kauden isoon muutokseen, Nokia Arenalle siirtymiseen. Kolmas tekijä oli uuden areenan alasuhdanne; Ilveksen panostukset. Tapparan oli tehtävä samoin.

Kirvesrintojen suurimmat muutokset kohdistuivat peräpäähän, joka meni lähes kokonaan uusiksi.

Jalkeilla oli nimivahva, mutta hyvin tapparamainen ryhmä.

Siitä tuli pienien alkuvaikeuksien jälkeen hyrräävä kone.

***

Kun kotimaisen jääkiekon seuraaja ajattelee Tapparaa, mieleen tulevat tietyt teemat.

Voittaminen, vittumaisen hyvän puolustamisen kautta. Kahvakiekko, ainakin vanhoina aikoina. Ja life is life, joka tulee uniin asti.

Tappara on ollut jo pitkään tiiviisti viisikkona puolustava joukkue, joka ei anna millään periksi. Ne illat, kun Tappara olisi luokaton, loistavat poissaolollaan. Kokeneiden pelaajien tuoma rutiini näkyy joka ikisenä arki-iltana Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Hakametsässä tai Nokia Arenalla.

Puhutaan jatkumosta ja pitkäjänteisestä menestymisen kulttuurista. Tahosta, jolla on useiden kymmenien vuosien pituiset juuret.

Tappara on ollut niin pitkään jo niin hyvä, että sitä tarkistellessa huomio kiinnittyy herkästi ärsykkeisiin. Usein pelkästään siihen, mikä Tapparassa ärsyttää tai mitä kuohuttavaa kirvesrinnat tekevät.

Sen taakse unohtuu se, että Tappara on urheilullisesti SM-liigan ykkösseura.

***

Tämä kevät kertoo hyvin kuvaavaa kieltä. Tappara ikään kuin lasketteli puolivälieristä ja välieristä jatkoon, molemmilla kerroilla viidessä ottelussa. Syntyi kuvitelma, ettei Tapparaa edes kunnolla testattu.

Todellisuudessa testattiin kyllä, mutta Tappara pystyi joka kerta kaivamaan uuden vaihteen silmään.

Aivan sama laulu on jatkunut TPS-finaalisarjassa. Tappara aloitti rutinoituneesti ja löi pöytään perussuorituksen, joka riitti ensimmäiseen kiinnitykseen. Kun TPS laittoi lauantaina jalan kaasulle, Tappara vastasi. Se selvisi tiukan paineen alla.

Maanantaina se ei jättänyt mitään sattuman varaan. Tällä hetkellä TPS:llä ei ole oikein mitään, minkä varaan rakentaa.

Silti moni saattaa vieläkin kysellä sitä, onko Tapparalta nähty vielä kaikkea? Kuinka paljon on vielä varastossa? Se kertoo raakaa kieltä Tapparan nykyisen ryhmän potentiaalista.

Jo valmiiksi nimivahva ryhmä vahvistui vielä maaliskuun siirtorajalla Veli-Matti Savinaisella, Otto Leskisellä ja Janis Kalninsilla. Tappara joutui valitsemaan Savinaisen ja Henrik Haapalan välillä, päätyen näistä ensimmäiseen.

Hyvin tapparamaiseen, viimeisen päälle pudotuspelijyrään.

Ja mitä Savinainen onkaan tehnyt? Hän on ollut yksi Tapparan tärkeimmistä yksilöistä. On tehtävänantona ollut sitten TPS:n tähtien pimennys tai mikä tahansa.

Puhumattakaan Leskisestä, joka on ollut pudotuspelien ylivoimaisesti paras puolustaja.

He, eli Savinainen ja Leskinen, olivat kuin kaksi kirsikkaa kakun päälle. Viimeisiä silauksia mestariteoksessa. He paikkasivat niitä puutteita, mitä Tapparalla oli.

He toivat rutkasti lisää erikoistilanneosaamista, mikä on antanut Tapparalle happea.

Kaiken pohjalla on kuitenkin ydinosaaminen. Peli.

Eli juuri se osa-alue, mikä on kuin punainen viitta monille katsojille. Vihan kohde.

Tappara on parhaimmillaan tai pahimmillaan kuin dieselveturi. Se jyskyttää tylsän varmasti eteenpäin. Hyvällä kiskopätkällä se kaivaa vielä lisää vauhtia koneistostaan. Jos sitä vaaditaan.

Se kiekottelee, hidastaa ja tuo viisikon kasaan. Eli pelaa, mitä peli pyytää. Katsojille peli voi näyttäytyä tylsänä rytmin rikkomisena – pelin hidastamisena. Mutta Tappara tekee sitä, mikä luo edellytykset menestykselle.

Puhutaan vihatusta kauneudesta. Voittamiseen vaadituista asioista, joita Tappara tekee vaihdosta toiseen. Näytti se sitten tylsältä tai joltain aivan muulta.

Tapparan pelissä kaikki pohjautuu puolustusvalmiuteen. Jotta Tapparaa vastaan pääsee avopaikalle, vaaditaan siltä nukahdusta. Tapparan ytimen puolustaminen on ollut jo pitkään erittäin laadukasta. Puhumattakaan siitä, missä se on juuri nyt.

Ainoa pieni horjutusmahdollisuus tulee erikoistilanteiden puolelta. Sielläkin Tapparan alivoima on häkellyttävän laadukasta.

Tappara on kuin petollinen käärme, joka puremisen sijaan kietoutuu kaulan ympärille ja tukahduttaa happitiet. Se ei anna mahdollisuuksia viidellä viittä vastaan ja se osaa ottaa terän pois vastustajan tähtipelaajien ylivoimaryhmistä.

Kaiken kruunaa vahva maalivahtipeli. Sekin on kunnossa, kiitos Christian Heljangon, joka on näyttänyt epäilijöilleen närhenmunat.

Vaikka lopputulema voisi näyttää kliiniseltä ja suorastaan tylsältä, on sen takana jotain suurenmoisen kaunista.

Tappara on SM-liigan tämän kauden paras joukkue. Niin pelillisesti kuin urheilullisen rakennustyön kannalta. Parasta materiaalia luotsaa tämän hetken paras valmentaja.

3–0 finaalisarjassa on raaka osoitus siitä, miten Tappara on parempi kuin kukaan muu. SM-liigan pudotuspelikevät on päättymässä juuri niin, kuin saattoi odottaa.

Tappara on terästä, muut tulevat kaukaa perästä.