Kommentti: Seuraavaa taistelua Itävallan oikeistopopulistit tuskin häviävät

Järjen ääni pärjäsi Itävallassa pitkälti Alexander van der Bellenin ansiosta. Sitoutumaton vihreä konkaripoliitikko kampanjoi  loppumetreillä oikeilla aseilla ja myös oikeilla alueilla. Siellä, missä oli eniten voitettavaa. Hän mobilisoi riittävän määrän niitä liikkuvia äänestäjiä, jotka eivät sittenkään halunneet maan luisuvan EU- ja ulkomaalaisvastaisen vapauspuolueen (FPÖ) käsiin.

Van der Bellen onnistui siinä, missä Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton epäonnistui. 72-vuotias itävaltalainen ei unohtanut kaupungeissa asuvia ”varmoja” kannattajiaan, vaikka kiersi ahkerasti puhumassa Itävallan maaseudulla, missä kannatus oli heikointa.

FPÖ:n tappiossa oli kysymys myös ehdokas Norbert Hoferin heikkoudesta. Hoferin kannatus nousi yllättävän suureksi, koska hänen oikeistopopulisminsa oli riittävän laimeata myös niille, jotka eivät muuten äänestäisi vapauspuoluetta.

Mutta tämä suosio ei riittänyt.  Juuri näiden ”horjuvien” päät van der Bellen käänsi takaisin. Värittömässä lentokoneinsinöörissä ei lopulta ollut sellaista viimeisten kampanjapäivien kansankiihottajaa, jota ehkä olisi tarvittu.

Se, joka nyt ajattelee, että oikeistopopulistien voittokulku on Euroopassa pysäytetty tai että se hidastuu merkittävästi, erehtyy. Ja pahasti.

Koko Itävallan kaoottinen presidentinvaali kaikkine uusimisineen ja lykkäyksineen oli kipakka korvapuusti  poliittiselle eliitille. Sen luoma ja pyörittämä rustottunut järjestelmä ei ole enää pitkään aikaan pystynyt tekemään välttämättömiä uudistuksia.

Vuosikymmeniä hallinneet valtapuoleet, sosiaalidemokraattinen SPÖ ja konservatiivinen ÖVP, eivät saaneet omia ehdokkaitaan edes vaalien toiselle kierrokselle. Tähän asti suuri koalitio on miehittänyt maan korkeimman poliittisen viran käytännössä vuorotellen.

Uusi liittopresidentti Alexander van der Bellen on EU:n ja kansainvälisen yhteistyön vannoutunut puolestapuhuja. Mutta hän on myös Itävallan ummehtuneen päätöksenteon arvostelija. Sitoutumatonta vihreätä äänestäneet halusivat hekin sanoa haisevan vastalauseensa valtapuolueille.

Kannatusmittauksissa FPÖ on Itävallan suurin puolue. Vaikka presidentinvaalit nyt hävittiin, edellytykset seuraavalle vyörytykselle ovat hyvät.

Vapauspuolueen puheenjohtaja Heinz-Christian Strache voi nousta liittokansleriksi seuraavissa parlamenttivaaleissa.  Ne saatetaan pitää jo ensi vuonna.

Alexander van der Bellen on ilmoittanut, ettei hän suostu liittopresidenttinä nimittämään vapauspuolueen edustajaa kansleriksi. Tätä lupausta on vaikea pitää, jos FPÖ saa murskavoiton vaaleissa.

Pahasti eksyksissä olevien EU-partiolaisten on helppo julistaa Itävallan vaalit ”merkittäväksi erävoitoksi”. Ikään kuin omaa säälittävää poukkoilua ei brittien kansanäänestyksen jälkeen olisi ollutkaan.

Mitään erävoittoa ei kuitenkaan saavutettu. Itävallassa otettiin korkeintaan aikalisä. Ne jotka toisin väittävät, sohivat pallon omaan maaliin. Oikeistopopulistit  ja heidän kannattajansa ärsyyntyvät entisestään.

Euroopan yhdentymisen edut ovat kiistattomia. Niiden puolustajilta vaaditaan kuitenkin perinteisen ylimielisyyden sijaan nyt kipeästi tervettä itsekritiikkiä ja konkreettisia näyttöjä.

Euron tulevaisuus näyttää edelleen vaarallisen sotkuiselta eikä pakolaisongelmaa ole pystytty ratkaisemaan kestävästi.

Hukka perii, jos komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, jäsenmaiden johtajat ja muut eksyneet unohtavat kiireelliset savotat ja innostuvat vain hehkuttamaan van der Bellenin voittoa.