SaiPa onnistui kaventamaan finaalisarjan tilannetta KalPaa vastaan, kun se haki Kuopiosta mukaansa 4–2-voiton. Finaaleita paikan päältä seuraava MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen poimii viidennestä finaaliottelusta Raimo Helmisen melkoisen pokerikäden esiin.
Raportti ja seuranta: SaiPa onnistui vierittämään SM-liigan finaaliratkaisua eteenpäin, Kuopiossa hurjaa draamaa – näin peli eteni
Lähtökohta
SaiPa ajautui SM-liigan finaalisarjassa pakkorakoon, kun se hävisi keskiviikkona kotonaan Lappeenrannassa. KalPa oli parempi sähkökatkosottelussa maalein 2–0. Kuopiolaisjoukkueen molemmista osumista vastasi Kasper Simontaival.
KalPa siirtyi täten sarjassa jo 3–1-johtoon – ja vieläpä ansaitusti. KalPa oli ollut isossa kuvassa potkun, ellei kaksi SaiPaa edellä. Petri Karjalaisen luotsaama savolaisjoukkue oli rullannut neljällä sylinterillä menemään, ja vastuunkantajia oli irronnut puolilta jos toisin.
SaiPalla ongelmia sen sijaan on riittänyt. Sen kärki ei vetänyt lainkaan finaalisarjan alkuhetkillä, eikä se saanut tulitukea käytännössä mistään muualta kuin nelosketjun puolelta.
Vaikea tuossa on voittaa.
Lähtökohdat eivät siis povanneet sen puolesta, että SaiPa saisi venytettyä finaalisarjaa eteenpäin.

