Kommentti: Pekka Virran lähtö kulminoitui mahdottomuuteen – nyt SaiPan yllä on yksi valtava kysymys

Jääkiekon SM-liigan jumbojoukkue SaiPa ja seuran päävalmentajana toiminut Pekka Virta lähtevät eri teille. Nyt SaiPan ylle jää valtava kysymys, kirjoittaa MTV Urheilun jääkiekkotoimittaja Ilari Savonen.

11 ottelua, vain yksi suora voitto ja kuusi pistettä. Sen lisäksi tappio hovioikeudessa, Whatsapp-paljastuksia ja ärähtelyjä siellä sun täällä.

Pekka Virran SaiPa-aikakausi päättyi sekasorron keskelle.

Ihmettelin jo ennen kauden alkua sitä, että odotettiinko SaiPalta liikoja? Moni luotti siihen, että Pekka Virran johdolla SaiPa ottaisi askeleita eteenpäin, ja että se voisi nousta jopa pudotuspeliviivan tuntumaan.

Oli pakko kyseenalaistaa. Missä oli aito realismi ja pohja tälle ajattelutavalle?

Kaikki juontaa juurensa lähtöpisteeseen.

Pekka Virta ilmoitti Raumalla jo varhaisessa vaiheessa, ettei hän jatka enää Lukon päävalmentajana kauden 2020–21 jälkeen. Kaikki huipentui lopulta dramaattisella tavalla. Pahojen koronaoireiden myötä vuodeosastolle joutunut Virta palasi Lukon penkin taakse happipullojen kanssa. Kevät päättyi Liigan ylivoimaisen ykkösen, suunnannäyttäjän juhliin.

Lukko oli ollut Liigan ykkösjoukkue jo puolentoista kauden ajan. Sen pelaajamateriaali oli ylivertainen muihin nähden, minkä lisäksi kaiken takana oli pitkä projekti. Virta oli ajanut omaa juttuaan jo neljän vuoden ajan Raumalla.

Lopputulos häikäisi. Liikkuva ja kiekollisesti aloitteellinen Lukko oli kaikille liian paha pala purtavaksi.

Mestaruuden jälkeen Virta asteli ison muutoksen äärelle. Rauman pohjattomat RTK-rahat vaihtuivat maltillisella budjetilla operoivaan Idän ihmeeseen. Ainakin entiseen sellaiseen.

Lähtöpiste oli karu, eikä tilanne muuttunut lopulta missään vaiheessa yhtään sen valoisemmaksi.

***

”Matkan varrelle asetettiin välitavoitteita. Monessa asiassa onnistuttiin, mutta tuloksessa emme onnistuneet”, Virta totesi SaiPan tiedotteessa, valmennuspestin päättymisen jälkeen.

Virta saapui Lappeenrantaan hetkellä, jolloin kylän kiekkoylpeys oli pahassa alamäessä. 2010-luvun alun menestyspiikit olivat vaihtuneet lukuisiin pettymyksiin. Kehityskäyrä näytti huolestuttavalta.

2018–19: 9:s
2019–20: 12:s
2020–21: 13:s

Virran tulon yhteydessä SaiPassa haettiin ”jotain uutta”. Seurassa tiedostettiin se, että Virta on muutosvalmentaja, joka aloitti nyt kolmen vuoden mittaisen projektin. Sen aikana SaiPan piti nousta takaisin kilpailukykyiseksi liigaseuraksi, joka taistelisi uskottavasti pudotuspelipaikoista.

Tähän tavoitteeseen tarrattiin kiinni jo tällä kaudella. Oliko päämäärässä koillisharhaa? Oli.

Yksi kuvaava tekijä tuli ilmi Virran lähtötiedotteesta.

– Meidän näkemyksemme mukaan joukkueemme on parempi kuin mitä tulos näyttää nyt, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen totesi.

On pakko kysyä: onko SaiPalla selkeästi parempi joukkue, jolla pitäisi tavoitella nykyistä korkeampia sijoituksia?

Vastaus kysymykseen: no kun ei välttämättä ole.

Koko Virran aikakauden isoin ongelma liittyi siihen, ettei SaiPassa ollut mitään, mistä ammentaa. Ei lahjakkaita nuoria pelaajia, joiden varaan olisi voinut lähteä rakentamaan menestysrunkoa, eikä myöskään rahaa, jolla olisi voinut kasata toimivan pohjan.

SaiPan laatupelaajat voi laskea yhden käden sormilla. Niclas Westerholm, Kalle Maalahti, Nuutti Viitasalo ja juuri ja juuri Kristian Pospisil. Ehkä myös Jarno Koskiranta. Ulkomaalaispelaajien kohdalla ammuttiin taas sinne sun tänne.

SaiPan tekemisestä puuttuu punainen lanka. Nyt pöydällä on valtava kysymys:

Minne SaiPa on menossa?

***

SaiPan projektia luotsaava Pekka Virta on purkanut joukkueen heikkoa alkukautta useissa lehdistötilaisuuksissa 2:21
Pekka Virta ehti purkaa turhautuneisuuttaan useammassa lehdistötilaisuudessa syksyn aikana – katso kooste. 

Takavuosina SaiPa miellettiin joukkueeksi, joka harjasi intensiivistä ”kusipääkiekkoa”. Puhuttiin työläästä porukasta, joka saattoi iskeä ylimielisten vastustajien sydämeen terävällä miekalla.

Nyt siltä puuttuu sielu. On vaikea identifioida sitä, mitä nyky-SaiPa pyrkii olemaan. Missä ovat sen luonteenpiirteet, missä ovat sen vahvuudet? Mistä se hakee kilpailuetua?

Koko Virran aikakausi kulminoitui mahdottomuuteen. SaiPalla ei ollut pelaajia, jotka olisivat pystyneet toteuttamaan toivotulla tavalla Virran vaalimaa pelitapaa. Laatu puuttui ja syntyi tuskallinen kierre.

Eivätkä seuran ongelmat rajoitu pelkästään kiekkotuotteeseen. SaiPa pelaa kotiottelunsa ränsistyneessä Kisapuistossa, joka olisi pitänyt korvata uudella pyhätöllä jo 20 vuotta sitten. Lappeenrannassa ei tunnu olevan vieläkään visiota siitä, minne ja miten uutta hallia lähdetään rakentamaan.

Sen lisäksi koko talousalue on murroksen keskellä. Shoppailevat venäläiset eivät enää tuokaan miljoonia euroja ja ruplia rajan toiselle puolelle. Se näkyy auttamatta paikallisten yritysten maksukyvyssä.

SaiPan suhteen on pakko olla huolissaan. Kaikki kunnia entiselle liigapelaajalle Ville Hämäläiselle, mutta hänestä ei voi odottaa mitään käänteentekevää seppää päävalmentajan roolissa.

SaiPa uhkaa jäädä välitilassa tarpovaksi pieneksi seuraksi, jolta puuttuu suunta. Ennusmerkkejä muusta ei ole näköpiirissä.

Lue myös:

    Uusimmat