Brittien lähtö EU:sta ei ole yllätys eikä pettymys, vaan looginen jatke unionin viime vuosien nylkytykselle. Syöksykierre jatkuu eikä se ole David Cameronin vika. Joka ikisellä EU-johtajalla on nyt syytä itsetutkiskeluun.
200 miljardia on järkyttävän iso luku. Sen verran Brexit, eli brittien lähtö EU:sta, söi eilen Lontoon pörssin markkina-arvoa. Myös Frankfurtissa ja Pariisissa kurssit romahtivat. Menetykset ovat suuria. Ainakin paperilla.
Unionin toiseksi suurimman, liberaalia markkinataloutta ja vapaakauppaa kannattavan kansantalouden lähtö hidastaa varmasti koko maanosan talouskasvua. Työpaikkoja menee. Uusia syntyy vähemmän. Näin on syytä olettaa.
Eroprosessista tulee pitkä, hankala ja repivä. Brysselin byrokraatit viettävät yöttömiä öitä. Huippukokoukset venyvät. Tulokset ovat puolivillaisia. Riidat jäävät kytemään.
Brittien kansanäänestyksen tulos on surkea juttu. Kaikilla edellä esitetyillä ja monilla muilla mittareilla. EU:n tulevaisuuden kannalta on kuitenkin kohtalokasta, jos nyt jäädään syyttelemään uhkapelinsä hävinnyttä pääministeri David Cameronia, surraan markkinoilla sulaneita miljardeja tai päivitellään sykkyräisiä eroneuvotteluja.
Britit käänsivät uuden vaarallisen lehden Euroopan sodanjälkeisessä historiassa. Kaikki viime vuosina vallassa olleet EU-maiden poliittiset johtajat kantavat vastuun siitä, että tähän on tultu. Vain jäsenmaiden johtajat voivat pysäyttää syöksykierteen ja palauttaa EU:n takaisin nousu-uralle.
Brysselin kuplassa ostereitaan mussuttavia EU-byrokraatteja tai EU-kansanedustajia on turha syyttää siitä, ettei unioni saa aikaan isoja ratkaisuja. Sellaisia, jotka näkyvät myönteisesti jokaisen EU-kansalaisen elämässä. EU on halvaantunut, koska jäsenmaiden johtajat ovat jo vuosien ajan niin halunneet.
Hyvä sisäpolitiikassa pärjäävä EU-poliitikko on liian kauan ollut sellainen, joka puhuu kauniita unionin merkityksestä rauhan ja hyvinvoinnin takaajana, mutta joka ei anna päätöksentekotilanteessa periksi missään. Huippukokouksista pitää tulla voittajana kotiin ja äänestäjille pitää kertoa, että ME saimme läpi OMAT vaatimuksemme. Sillä ei ole väliä, jos ja kun isot eurooppalaiset ratkaisut pysyvät loputtomasti takalukossa.
Tällainen meno ei voi jatkua. Isoissa asioissa, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, rahaliiton ja Schengenin sopimuksen valuvikojen korjaamisessa, yhteisessä energiapolitiikassa ja järjettömän maatalouspolitiikan uudistamisessa, pitää päästä eteenpäin.
Samaan aikaan tavallisia ihmisiä harmittavasta ja populistien laariin satavasta turhasta harmonisoinnista on päästävä eroon. Direktiivimylly jauhoi säästöliekillä, kun britit valmistautuivat kohtalokkaaseen äänestykseensä. Menetämmekö me jotain, jos vedenkeitinten energiatehokkuuden arviointi unohdetaan kokonaan?
Nyt on Suurten Johtajien pelin paikka. Sellaisten, jotka eivät yritä voittaa unionia hajottavia populisteja näiden omilla säälittävillä keinoilla. Tarvitaan johtajuutta, joka on valmis luopumaan ja tekemään yhteistä hyvää edistäviä kompromisseja. Ilman niitä nykyinen vallassa oleva sukupolvi onnistuu repimään niin rahaliiton, Schengenin alueen kuin koko Euroopan unionin kappaleiksi.
Suurten pitää näyttää tietä. Angela Merkelin pitää olla valmis jonkinlaiseen yhteisvastuuseen rahaliitossa. Francois Hollanden pitää oppia ajattelemaan muutakin kuin ranskalaisia viljelijöitä. Eikä Matteo Renzi voi unohtaa eurooppalaisia arvoja veljeillessään Ukrainassa riehuvien venäläisten kanssa.
Lähdetään näistä liikkeelle. Kun isot liikahtavat ja osoittavat, mitä on eurooppalainen johtajuus, myös Juha Sipilän, Viktor Orbanin ja Alexis Tsiprasin on helpompi kertoa kotona, että huippukokouksessa tehtiin kompromissi, mutta Eurooppa voitti. Siis me kaikki voitimme.