Kommentti: Parkkosen pakarat saivat puumat kehräämään – onnistui paremmin kuin Kardashian

Pate Parkkonen rikkoi suomalaisten internetin. 

Toimistolla hykerrettiin ja keräännyttiin tuijottelemaan tietokoneen ruutuja. Kyse ei suinkaan ollut siitä, että olisi nyt yllättäen joulun kynnyksellä koettu suurta tarvetta lisätä tietokoneen ruudun tuijottelua vaan siitä, että Pete Parkkonen teki maamme seksikkäimmän musiikkivideon. Kappaleen sanoma jo itsessään tihkuu seksiä, joten miksi sen musiikkivideo ei tekisi niin?

Parkkonen esiintyy melkein koko videon ajan ilman paitaa, ampuu jalkojensa välistä muun muassa kuohuavaa samppanjaa ja esittelee rasvattuja paljaita pakaroitaan. Rumba-lehti otsikoi nasevasti videon olevan Suomen musiikkihistorian irstain. Se on totta! Suomessa on harvemmin uskallettu panna kroppaa likoon vastaavalla tavalla. 

Erityisesti 26-vuotiasta Parkkosta vanhemmat naiset jakoivat Kohta sataa -videota innokkaasti. Keskiviikkona aamuyhdeksään mennessä videota oli katsottu YouTubessa jo yli 420 000 kertaa. Nuori treenattu Parkkonen sai puumat kehräämään ympäri Suomen. 

Edellisen kerran kohistiin muuta vuosi sitten Anna Abreun öljytyistä pakaroista JVG:n Huominen on huomenna -videolla vuonna 2014.  Videolla nähdään kappaleella laulavan Annan treenatut pakarat, jotka saivat suuren yleisön villiksi. Pakaroiden omistajasta vaadittiin jopa vahvistusta, sillä niitä ei oltu uskoa Abreun kankuiksi. 

Miksi näyttävän ihmisen paljastaessaan ihoa me suomalaiset punastelemme ja paheksumme – erityisesti, jos kyseessä on kotimainen tähti? Maailmantähdiltä kun vesisuihkussa vaaleassa paidassa keimailu ja öljyttyjen pakaroiden näyttäminen tuntuu olevan paljon helpompi hyväksyä. 

Kim Kardashian Paper-lehdessä 2014 talvella.

Kim Kardashian rikkoi internetin Parkkosta vastaavin elkein vuonna 2014 esiintyen Paper-lehdessä vartalo öljyttynä ja kuohuava samppanjaa pakaroidensa välistä suihkuttaen. Kardashianin tavoitteena oli saada aikaan mittava kohu, joka jäi kuitenkin verrattaen vaimeaksi. Parkkonen videotiimeineen onnistui tässä Suomen mittakaavassa paremmin ja syynä taitaakin olla juuri se, ettei meillä ole totuttu siihen, että kotimainen suomeksi laulava artisti julkaisee videon, joka saa lisääntymishalut kasvamaan. 

Vaikka Parkkosen video on saanut valtavasti positiivista palautetta, niin toki myös mielensäpahoittajat ovat nostaneet arvostelevia päitään. Toiset ovat pahoittaneet mielensä yltiöseksikkäästä esiintymisestä, toiset siitä, että Parkkonen saa nyt kosolti huomiota, jota hän ei mielestään ansaitse, ja toiset puhtaasti siitä syystä, että kateuden vihreä hirviö nostaa limaista päätään. 

Kaikkinensa voimme jäädä odottamaan Pete Parkkosen uran vielä suurempaa nousukiitoa. Videon julkaisun jälkeen Parkkosen Instagram-seuraajienkin määrä nousi yli 40 000. Tämän videon julkaiseminen Tähdet, tähdet -voiton jälkeen oli parasta, mitä Parkkonen olisi voinut tehdä!  


Lue myös:

    Uusimmat