Kommentti: Odotus-elokuvan yksityiskohtaisesti kuvatut seksikohtaukset hämmentävät: "Tulee sellainen olo, että onko tämä totta"

5:51
Aku Louhimiehen uusi Odotus-elokuva täynnä seksiä – viihdetoimittaja ruotii elokuvan

Ohjaaja Aku Louhimiehen Odotus-elokuva saa ensi-iltansa tänään. Viihdetoimittaja Iriz Silander ruotii MTV Uutiset Livessä elokuvaa.

Ohjaaja Aku Louhimien vuonna 2020 kuvattu Odotus-elokuva saa ensi-iltansa tänään, perjantaina 1. huhtikuuta.

Elokuva kuvattiin pienellä porukalla Turun saaristossa. Elokuvan pääroolissa nähdään näyttelijä Inka Kallén, joka on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Louhimiehen kanssa. Muissa rooleissa nähdään Andrei Alén, Aku Hirviniemi ja Adeliina Arajuuri.

Elokuvan keskeisin teema on naisen seksuaalisuus.

– Seksuaalisuutta on kuvattu hyvin yksityiskohtaiseksi. Kuvakulmat ovat aika avoimia ja aika yllättäviä. Melkein tulee sellainen olo, että miten tämä voi olla totta? livessä kommentoidaan.

Seksikohtauksissa näytettävät kuvakulmat ja teot näyttävät todentuntuisilta.

– Kuvataan Inkan paljasta takapuolta ja samaan aikaan hänelle annetaan suuseksiä. Tällainen kohtaus herättää sellaista ajatusta, että miten tämä voi olla näyttelemistä. Tapahtumat on kuvattu niin selkeästi. Esimerkiksi itsetyydytyskohtaukset – väkisinkin tulee sellainen olo, että onko tämä totta vai näyttelevätkö he tässä. Mitä tässä tapahtuu?

Videolla viihdetoimittaja ruotii elokuvan yksityiskohtia ja seksuaalisuuden teemaa.

Katso koko arvostelu videolta!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja