Kommentti: Mihin jäi Suomen yleisurheilukomeetta? Urheilugaalan ehdokasvalinnoissa suuri vääryys

Katso videolta: Viivi Lehikoinen juoksi EM-kisojen finaaliin uudella Suomen ennätyksellä.

Suomalaisen urheilun vuosittainen juhla Urheilugaala on julkaissut torstaina eri palkintokategorioiden ehdokkaita. Ehdokaslistauksissa on kuitenkin valtavan suuri epäkohta, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Feliks Heikkinen.

Kuluneeseen vuoteen on mahtunut lukuisia upeita suomalaissuorituksia. Menestystä on niitetty muun muassa Pekingin talviolympialaisissa sekä paralympialaisissa ja yleisurheilun kesän arvokisoissa. Erityisesti mieleen jäivät loppukesän EM-kilpailut Münchenissä, missä Suomi keräsi neljä mitalia. 

Se oli mitalien määrässä paras saldo arvokisoissa 40 vuoteen. Naiset olivat voittaneet edellisen mitalin vuonna 2002 ja edellisen kullan vuonna 1994. Nyt tuomisina oli kultaa sekä hopeaa. Mitalien takaa löytyy kuitenkin urheilija, joka teki viime kaudella huimaa tulosta 400 metrin aitajuoksussa. 

Huimaa tulosnousua kahdella viime kaudella tehnyt Viivi Lehikoinen paransi kauden edetessä tuloksiaan ja todellinen huippukunto nähtiin arvokisoissa. Timanttiliigassakin kisaamaan viime kaudella päässyt Lehikoinen paineli MM-kisoissa välieriin, jossa hän rikkoi 35 vuotta vanhan Tuija Helanderin Suomen ennätyksen ajalla 54,60. Loppusijoitus oli 13:s. Välierien aika olisi riittänyt finaalissa seitsemänteen tilaan.

Lehikoinen paransi tasoaan entisestään EM-kisoissa, joiden välierissä aiemmin tehty Suomen ennätys parani kymmenyksellä (54,50. Lehikoinen oli välierien kolmanneksi nopein, edellä olivat vain 400 metrin aitajuoksun Euroopan ylivoimainen ykkönen Hollannin Femke Bol sekä Ukrainan Anna Ryzhykova. Finaalissa ei kulkenut toivotulla tavalla, mutta silti EM-kisojen kuudes tila on todella kova suoritus 23-vuotiaalle Lehikoiselle. EM-pronssiin olisi riittänyt aika 54,85. 

Vaikka Lehikoiselle ei tullut arvokisamitali viime kaudella, teki hän silti upean läpimurron kansainvälisiin ympyröihin kovatasoisessa lajissa. Sen vuoksi Lehikoisen nimeämättä jättäminen Vuoden läpimurto -palkinnon ehdokkaaksi on suuri vääryys.

Urheilugaala järjestetään 12. tammikuuta 2023. Vuoden läpimurto -palkintoon ovat ehdolla Pekingin kaksinkertainen paralympiamitalisti Santeri Kiiveri, 18-vuotiaana keilailun Euroopan mestaruuden voittanut Peppi Konsteri, purjehduksen EM-hopea ja MM-pronssimitalistit Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen sekä Stanley Cupin voittoa NHL:ssä juhlinut Artturi Lehkonen.

Lue myös:

    Uusimmat