Metallica on livetilanteessa hämmentävä tapaus: yhtyeen soitto pysyy hädin tuskin kasassa etenkin lyömäsoitinten osalta, mutta paketti kantaa 2,5-tuntisen konsertin alusta loppuun asti – välillä horjuenkin.
Yhdysvaltalainen Metallica julkaisi syksyllä 2016 ensimmäisen studioalbuminsa kahdeksaan vuoteen. Nyt yhtye on keikkaillut Hardwired… to Self-Destruct -levyn tiimoilta jo 1,5 vuoden ajan. Kiertue toi yhtyeen myös Suomeen neljän vuoden tauon jälkeen.
Bändin kiertueiden keikkatahti on muuttunut. Takavuosina Metallica soitti keikkoja usein peräkkäisinä iltoina, mutta nykyään yhtye pitää taukoja kiertueen eri osioiden välillä. Jos yhtye esiintyy samassa kaupungissa kahtena iltana, keikkojen välissä on vapaapäivä.
Yhtyeen basisti Robert Trujillo kertoi, että yksi iso syy keikkatahdin väljentämiseen oli laulaja-kitaristi James Hetfieldin ääni. Kun yhtye esiintyi peräkkäisinä iltoina, Hetfieldin ääni ei tahtonut kestää. Tämä näkyi siinä, että yhtye on 2000-luvulla laskenut esimerkiksi Seek and Destroy -kappaleen sävelkorkeutta keikkatilanteissa alkuperäistä versiota matalammaksi.
Eilen illalla Helsingissä Metallica esitti Seek and Destroyn lähes alkuperäisestä sävelkorkeudesta. Kyseinen kappale sekä heti perään kuullut Harvester of Sorrow (1988) ja Fade to Black (1984) olivat keikan parasta antia hallin keskelle sijoitetun hienon lava-asetelman lisäksi.
LUE LISÄKSI:
Michael Monroe yllätti yleisön Metallican keikalla: "Haluamme kunnioittaa paikallisia bändejä"
Mutta ennen tuota hetkeä ilme oli kieltämättä huolestunut. Keikan aloittaneet kaksi uutta kappaletta kuulostivat yleisöön kakofoniselta ja kamalalta. Soittimista ei saanut selvää ja etenkin rummut tuntuivat jäävän täysin jalkoihin.
Vanhojen klassikoiden myötä tilanne muuttui: koko areena sähköistyi aivan eri tavalla. Parhaimmillaan Metallica oli edellä mainituissa, yli 30 vuoden takaisissa kappaleissa, jotka toivat yksittäisinä lauluinakin enemmän sähköä areenaan kuin yhtyeen keikalla esittämät, vuoden 1991 jälkeen julkaistut kappaleet yhteensä.
Huomisillan Hartwall Arenan keikan jälkeen Metallica on esiintynyt Suomessa kaikkiaan 19 kertaa. Kun näin edellisen kerran yhtyeen keikalla sisätiloissa, paikka oli Helsingin Jäähalli ja vuosi 1996. Tuolloin, 22 vuotta sitten seurasin keikkaa permannolla suurin piirtein samalta etäisyydeltä lavasta kuin eilen.
Kontrasti noiden kahden hetken välillä tuntui hurjalta, kun asiaa oikein mietti. Vuonna 1996 kukaan yleisössä ei kuvannut keikkaa puhelimillaan ja tunnelma permannolla oli hikinen, jopa villi. Eilen illalla suuri osa yleisöstä kuvasi keikkaa puhelimillaan ja permannolla seisottiin kiltisti paikallaan.
Mutta on toki syytä muistaa myös se, että noiden kahden konsertin välissä on kulunut 22 vuotta aikaa. Sekä minä että James Hetfield olemme eri ihmisiä kuin silloin.
Metallican eilisessä keikassa oli myös vaaran tuntua ja sen vaaran nimi oli Lars Ulrich. Ulrichin rumpujensoitto on paikoin hämmentävän sekavaa ja välillä rytmitaju tuntuu olevan jossain muualla kuin esiintymispaikan lavalla.
Bändin muiden jäsenten valtava rutiini lienee se syy, mikä pitää yhtyeen soiton livetilanteessa kasassa. Rutiinia on toki Ulrichillakin, mutta se ei ole koossapitävä voima Metallicassa.
Metallica saa paljon anteeksi vanhoilla teoillaan. Konserttitilanteessa se ei ole enää elämänsä vedossa, mutta merkittävimpiä kappaleita esittäessään se muistuttaa siitä, miten merkittävä yhtye nyt jo 37 vuoden ikään ehtinyt Metallica on ollut.