Kommentti: Merkelin haikailemaa yhteishenkeä syntyy, jos Merkel maksaa

Liittokansleri Angela Merkelin puhe Münchenin tämänvuotisessa turvallisuuskokouksessa oli pääosin ponneton. Molemmat suurvallat saivat kyllä kuulla kunniansa, mutta vaisusti. 

Kansleriin kohdistuu kova sisäpoliittinen paine. Se näkyy. Demarihaastaja, EU-parlamentin entinen puhemies Martin Schulz, on siivittänyt puolueensa kannattausluvut kasvuun. Tilanne on Merkelille uusi. Syksyn vaaleissa pitää lyödä oikeasti varteenotettava vastustaja. Valta voi vaihtua.

Münchenin puheensa loppusanoilla Saksan johtaja kuitenkin vetosi kuulijoihin.

”Tehkäämme yhdessä maailmasta parempi, silloin siitä myös tulee parempi jokaiselle meistä.”, EU:n suurinta kansantaloutta vuodesta 2005 johtanut Merkel julisti. Yleisö osoitti väkevästi ja pitkään suosiotaan. 

Suosionosoituksiin eleettömästi reagoineen fyysikon loppulauseen avainsana on yhdessä. 

Merkel halusi selvästi patistaa kansainvälistä yhteisöä takaisin entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Hän peräsi kaikilta yhteishenkeä, koska sillä ja vain sillä repivä kansainvälinen tilanne ja lukuisat erilaiset kriisit saadaan edes jollain aikavälillä rauhoittumaan.

Erityisen herkällä korvalla vetoomusta pitää kuunnella Berliinissä. Nimenomaan Saksan on Euroopan vahvimpana valtiona otettava keskeisempi rooli Euroopan unionin syöksykierteen pysäyttämisessä ja lännen rivien kokoamisessa. Nyt avainkuuntelija on vielä Merkel itse. Syksyllä ehkä demari Martin Schulz.

Yhdysvaltain uuteen hallintoon selvästi pettynyt Venäjä julisti ulkoministeri Sergei Lavrovin suulla Münchenissä, että maailma on siirtynyt ”lännen jälkeiseen aikaan”. Ennen muuta Berliinin on muutettava linjaansa, jos tämä väite halutaan todistaa vääräksi.

Liittokansleri Helmut Kohlin aikana Saksa maksoi EU:n ulos silloisista kriiseistä. Myös Merkelin ja hänen mahdollisten seuraajiensa pitää kaivaa kuvetta, jos aidosti halutaan, että EU pysyy kasassa ja länsi pysyy yhtenäisenä. 

Saksan pitää lopettaa itsensä pettäminen Kreikassa. Maa on pieni ja mitätön, mutta sen krooninen velkakriisi voi laukaista Brexitin jälkeisen EU:n murenemisen. Saksan ja sitä peesaavien, joihin myös Suomi kuuluu, on suostuttava Kreikan velkojen leikkaamiseen. Muuten ei edistystä tapahdu.

Samassa rytäkässä euroalueella pitää lisätä yhteisvastuuta. Uudenlaisia eri maiden riskit huomioon ottavia eurobondeja eli yhteisiä joukkolainoja räätälöidään jo EU-komission ja Euroopan keskuspankin kabineteissa. Hyvä niin.

Kun riskejä jaetaan yhdessä järkevästi, myös euroalueesta tulee parempi sen jokaiselle jäsenmaalle. Eikä se automaattisesti tarkoita, että kuuliainen Suomi maksaa tuhlaajamaiden viulut. Ei, vaikka EU-vastaiset oikeistopopulistit muuta väittävät.

Saksan on myös harkitusti pyrittävä pienentämään vaihtotaseen vajettaan. Se edellyttää investointeja. Niitä tehdään vain, jos Berliinissä ei keskitytä pelkästään keksimään lisää syitä säästää. Kilpailukykyisellä Saksalla on varaa olla hövelimpi.

Lisäksi Euroopan talousjättiläisen pitää etunenässä vastata Washingtonin huutoon Nato-maiden puolustusbudjettien kasvattamisesta. Vaatimus on oikeutettu. Se ei tapahdu heti ja kahden prosentin bruttokansantuoteosuus voidaan naapurimaissa kokea jopa uhaksi, mutta kasvatettava on.

Savotta on haasteellinen riippumatta siitä, kuka Saksaa lähivuosina johtaa. Äänestäjät voivat sanoa haisevan vastalauseensa, mutta se kuuluu asiaan, kun radikaaleja korjausliikkeitä tehdään. 

Savotta pitää kuitenkin hoitaa, jos lännen mureneminen halutaan pysäyttää ja vaalikarjan usko liberaaliin demokratiaan, markkinatalouteen, vapaakauppaan ja kansainväliseen yhteistyöhön halutaan palauttaa.

Yksin Saksa ei tietenkään tee kesää. Mutta ilman aloitteellista Saksaa, usko yhteistyöhön ja yhteishenkeen hiipuu sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Silloin Lavrov on arvioineen oikeassa: länsi on tullut tiensä päähän.