Kommentti: Maailmaa ei paranneta autoja polttamalla ja ikkunoita rikkomalla

Aidon demokratian selkäydinnestettä on oikeus vastustaa vallanpitäjiä ja heidän politiikkaansa. Vastustaminen saa olla äänekästä ja vastustajat saavat – laillisin keinoin – pyrkiä saaman omat miehensä ja naisensa vallan kahvaan.

Näin myös silloin, kun tarjottu poliittinen vaihtoehto on enemmän tai vähemmän päätön. Kansa lopulta päättää myös päättömyyksistä eivätkä seuraukset aina ole parhaita mahdollisia. Tästä(kin) riittää esimerkkejä.

Hampurin G20-kokouksessa Hampurin kaupunki ja koko Saksa halusi lähes hampaat irvessä, mutta silti ilmeisen vilpittömästi, tarjota kaikille mahdollisille tahoille ja kaikkea mahdollista vastustaville mahdollisuuden osoittaa mieltään.

Ja vielä Hampurissa, missä tunnetusti on Saksan ja ehkä koko Euroopan suurin ja myös vaarallisin radikaalien vasemmistoaktivistien keskittymä. Se majailee kivenheiton päässä messukeskuksesta, missä G20-johtajat pitivät kokoustaan.

Vilpitön yritys viedä läpi 20 maan huippukokous ja sarja huippukokousta vastustavia massamielenosoituksia keskellä radikaaleista aineksista tunnettua miljoonakaupunkia epäonnistui. Pahemmin kuin kukaan osasi ennustaa.

Ensisijainen syy epäonnistumisesta on sälytettävä yksiselitteisesti öykkäreille, joiden ainoa tavoite on tuhota ja tuottaa kaaosta. Poliisi, poliitikot ja kokouksen järjestäjät kantavat tietysti osansa vastuusta, mutta kaaoksesta pitää syyttää niitä, jotka haluavat kaaosta ja aiheuttavat sen.

Autoja polttavilla ja kauppoja ryöstelevillä radikaaleilla ei ole tarjota mitään todellista vaihtoehtoa kenellekään. Päinvastoin he vetävät maton jalkojen alta kaikilta niiltä, jotka haluaisivat osoittaa rauhanomaisesti mieltään ja kiinnittää huomiota niihin lukuisiin epäkohtiin, joita globalisoitumisessa, G20-yhteiskunnissa ja koko huippukokoussirkuksessa kiistatta on.

Jokainen, joka on aktiivisesti mukana muuttamassa Hampurin kaltaista loistavaa vapaamielistä kaupunkia kaoottiseksi sotatantereeksi, kuuluu telkien taakse. Ei mihinkään muualle.

Toisen omaisuuden päätön tuhoaminen ei ole poliittinen mielenilmaus. Ei, vaikka miten länkätettäisiin. Se on rikos, jonka tekijä pitää tuomita

Hämmentävintä on, että demokratian perinteisiin aseisiin luottavan vasemmiston ja usein myös vihreiden on ilmeisen vaikea tuomita tätä roskasakkia yksiselitteisesti.

Saksan punavihreä oppositio, erityisesti sen äärilaita, syyttää mieluummin poliisia liian rajuista voimakeinoista kuin lukee madonluvut mustien huppujen suojissa riehuville autojen polttajille. Valtion väkivaltamonopolia käytetään kuulemma edelleen ”pelottavan herkästi” väärin, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

Ilmeisesti tavallisen hampurilaisen auton saa tuikata tuleen tai kaupan ikkunat saa mäiskiä sirpaleiksi hyvinkin herkästi, jos siltä tuntuu. Jos kapitalistin patsastelu harmittaa ja sääntöjen noudattaminen kyllästyttää.

Tämä ”omiin” kohdistuva sokeus ei ole pelkästään vasemmiston pahe. Päinvastoin. Demokratian pelisääntöjä noudattavan oikeiston on yhtä vaikea ruoskia väkivaltaan ja rikollisiin keinoihin turvautuvia rasisteja ja uusnatseja. Epämiellyttäviä esimerkkejä löytyy kosolti niin Saksasta kuin Suomestakin.

Suuri yleisö muistaa Hampurin G20-huippukokouksesta vääjäämättä ennen muuta kuvat yöllisistä tulipaloista ja väkivaltaisista yhteenotoista. Saksassa ja myös muualla pohditaan lähipäivinä varmasti, voidaanko vastaava sirkus ylipäätään järjestää sellaisessa paikassa, jossa öykkäröinnin ennakoiminen ja torjuminen olisi helpompaa.

Pohdinnoissa ei missään tapauksessa pidä päätyä siihen, että tällaista kokouksista kannattaa sekä Hampurin verrattain vaatimattomien tulosten että väkivaltaisuuksien vuoksi luopua.

Keskustelu, sopiminen ja kompromissien hierominen sekä kahdenvälisesti että monenkeskisesti on erottamaton osa toimivaa demokratiaa ja kansainvälistä järjestelmää, jossa rauhan ylläpitäminen ja hyvinvoinnin edistäminen asetetaan etusijalle. Keskustelu on hyödyllistä myös silloin, kun se ei tuota välittömiä konkreettisia tuloksia.