Kommentti: Liigaseuralla on kultakimpale

Mansally taistelemassa Beckhamin kanssa vuonna 2009.
Abdoulie Mansally taistelemassa David Beckhamin kanssa MLS-kaudella 2009.
Julkaistu 23.04.2017 11:26(Päivitetty 23.04.2017 11:37)
Toimittajan kuva

Timo Innanen

timo.innanen@mtv.fi

@TInnanen

PS Kemin huippuvahvistus Abdoulie Mansally on osoittanut kivikovan tasonsa heti ensimmäisissä liigapeleissä.

Veikkausliigaan on melko vaikea houkutella laadukkaita ulkomaalaispelaajia, mutta PS Kemi voi onnitella itseään onnistuneesta kiinnityksestä. Pohjois-Amerikan MLS-liigassa urallaan rutinoitunut 28-vuotias gambialainen on sopeutunut Suomen kentille suorastaan fantastisesti.

Työteliäs pelimies ei ole säikähtänyt Kemin puutteellisia olosuhteita keväällä. Sen sijaan hän on keskittynyt näyttämään parasta osaamistaan ja vyörynyt laidaltaan vaarallisesti hyökkäyksien tueksi. SJK:ta vastaan Mansally teki esityön joukkueensa jokaiseen maaliin.

Monikäyttöinen laitapelaaja viilettää Kemin ryhmityksessä joko vasempana laitapakkina tai laiturina, mikäli kemiläisryhmä käyttää kolmea topparia. Vahvan peruspelaamisensa lisäksi Mansally jakaa tarkkoja keskityksiä ja puolustaa äärimmäisen jämäkästi. 

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga