Leijonien osalta NHL:n 4 Nations -turnaus alkoi karmivalla tavalla, kun Yhdysvallat höykytti valkopaitoja peräti lukemin 6–1. Leijonien murskatappio kertoi raakaa kieltä siitä, missä asemassa Suomi on jääkiekon ”huipulla”, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen.
Kun NHL:n järjestämä 4 Nations -turnaus lähti liikkeelle Suomen aikaan torstain vastaisena yönä, saattoi miettiä, että huh: vihdoin ja viimein. Maailman parhaat maajoukkueympyröissä vastakkain ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen. Herkkua tipahti välittömästi, kun Connor McDavid, Sidney Crosby ja Nathan MacKinnon tehtailivat näyttävän ylivoimamaalin.
Suomalaisten kannalta 4 Nations -turnaus on herättänyt hyvin ristiriitaisia tunteita. Kyseessä on ensimmäinen tapahtuma, missä Suomen nykyajan jääkiekkoeliitti pelaa ensimmäistä kertaa yhdessä – lähes täysin voimin.
Lähes.
Ristiriitaisuus syntyi siitä, kun Leijonien jo valmiiksi ohut puolustusosasto kapeni entisestään Miro Heiskasen, Rasmus Ristolaisen ja Jani Hakanpään poisjääntien myötä.
Suomen joukkueen ylle nousi näiden, varsinkin Heiskasen poissaolon myötä rajuja uhkakuvia. Ne kävivät toteen avausottelussa Yhdysvaltoja vastaan.
Kuusi jenkeille, yksi Suomelle. Ei jäänyt hirveästi jossittelulle varaa.
Vai jäikö?
Kommentti jatkuu kuvan ja videon alla.
Mietteliäitä ilmeitä Suomen vaihtopenkiltä USA-ottelusta.2025 Getty Images
Ainoa pieni jossittelun vara löytyy maalivahtiosastolta.
Ennen turnauksen alkua yleinen näkökulma ja konsensus oli se, että Nashville Predatorsin Juuse Saros on Leijonien selkeä ykkösveskari. Tämän näkemyksen taakse heijastui pidempi aikaväli: Saros on ollut jo pitkään Suomen kovin maalivahtinimi taalajäillä.
Saros on ollut kuitenkin tällä kaudella vaikeuksissa oman seurajoukkueensa Predatorsin tolppien välissä. Saroksen koko kauden GSAE-lukema eli päästettyjen maalien suhde odottamaan nähden on -3,5 (3,5 maalia yli odottaman). Suomen toisella maalivahdilla Kevin Lankisella sama lukema on +1,6.
Jos vertailu kohdistuu alkuvuoteen, Saros oli ottanut 11 ottelusta vain kolme voittoa torjuntaprosentin ollessa 88,7. Ennen 4 Nationsin alkua Saros päästi Predatorsin edellisessä taistossa kuusi osumaa selkänsä taakse.
Leijonien toinen maalivahti Lankinen on pelannut alkuvuonna kahdeksan ottelua, joista hän on ottanut viisi voittoa (torjuntaprosentti 89,8).
Tästä herää pohdinta siitä, että kumman vire oli parempi turnauksen alla. Eli kumpi heistä oli ”kuumempi tapaus” huipputapahtumaan lähdettäessä.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen ei lähtenyt ottelun jälkeisessä Nelosen haastattelussa osoittamaan syyttävällä sormella kenttäpelaajien tai Saroksen suuntaan. Mietityntää aiheutti varmasti, kun USA takoi kolmannen erän alkuhetkillä kolme nopeaa maalia, joista Matthew Tkachukin ja Jake Guentzelin osumat jättivät ilmoille orastavia kysymysmerkkejä. Olisiko pitänyt vaihtaa veskaria?
Fakta oli kuitenkin se, että Leijonat olisi tarvinnut maailmanluokan ja täysin poikkeuksellisen veskarisuorituksen, mikäli se olisi halunnut kaataa USA:n. Saroksen muuri pysyi lähes murtumattomana toisen erän loppuvaiheille saakka. Sitten alkoi kolisemaan.
Kommentti jatkuu kuvan alla.
Juuse Saros ei onnistunut täysin Suomen maalilla ottelussa Yhdysvaltoja vastaan.2025 Getty Images
***
Leijonien ja USA:n ottelussa merkittävin ero rakentui pienten yksityiskohtien kautta. Leijonien kannalta negatiivinen kierre lähti liikkeelle Olli Määtän toisen erän lopun koukkaamisjäähystä, missä hän joutui rikkomaan jenkkien tähtihyökkääjää Auston Matthewsia. Määttä jäi jälkeen epäonnistuneessa aloituspelissä ja USA osui seuranneella ylivoimalla. Joskin varsin heppoisella tavalla.
Sen jälkeen aloitusvoitto, kiekko jätettiin hyökkäyssiniviivalle, USA:lta nopea kääntö ja Jake Guentzel painoi 4–1-osuman. Peli oli lopullisesti ohi tummansinipaitojen 11 sekunnin tuplamaalien myötä.
Jos miettii viimeistä 15 vuotta ja sitä, miten Suomi on pystynyt niittämään menestystä kansainvälisissä ympyröissä, yhteneväinen tekijä löytyy pohjista ja valmistavasta työstä. Suomi on pystynyt luomaan monien viikkojen mittaisen MM-leirityksen aikana systeemin, missä vankka viisikko-osaaminen on peittänyt taitovajetta.
Nyt tätä samaa valmistautumissaumaa ei ollut, kun Leijonat ehti vetää käytännössä yhden joukkueharjoituksen ennen turnauksen avausottelua.
Edes USA-pelin sisällä tehdyt pelilliset viilaukset eivät riittäneet, kun Suomi hukkaili avopaikkojaan toisessa erässä. Vahva työ valui täysin hukkaan kolmannen erän alun sysimustan hetken keskellä.
Suomi ei saa nyt minkäänlaista kilpailuetua yhtenäisyydestä tai asenteesta. Tässä turnauksessa mitataan raakaa yksilöosaamista, missä Suomi jää eittämättä jälkeen USA:ta ja Kanadaa vastaan. Siitä nähtiin todiste viime yön mittelössä.
Suomen kannalta kaikista kutkuttavin näytös on edessä lauantaina, kun Suomi kohtaa paperilla lähestulkoon samantasoisen Ruotsin nipun. Tuolloin katseet kääntyvät muun muassa Sebastian Ahoon ja Roope Hintziin, joilta voi odottaa selkeästi parempaa panosta. Heidän rinnallaan viilettänyt Patrik Laine ei ole Suomen hyökkäyksessä riippakivi. Laine ansaitsee paikkansa Suomen kärkiketjuista.
Leijonien ongelmakohta on se, että miten laadukasta hyökkäysalueen hyökkäyspeliä se pystyy luomaan niin, ettei se tarjoa vastustajalle vaarallisia kääntöpaikkoja. Jos Leijonat petraa tuolla saralla, ja jos Suomi saa parempaa maalivahtipeliä joko Sarokselta tai Lankiselta, saumat ovat olemassa Ruotsia vastaan. Tuossa ottelussa oma osaaminen ja oma aloitteellisuus ovat huomattavasti suuremmin keskiössä kuin jenkkejä tai Kanadaa vastaan.
