Leijonien tämän kevään MM-urakka lähti liikkeelle perjantaina Tukholmassa, kun Suomi kaatoi Itävallan 2–1. Kisoja paikan päältä seuraava MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen perkaa kommentissaan Leijonien ensimmäisen näytöksen antia.
Lähtökohta
Suomen joukkueen yllä pyöri isoja kysymysmerkkejä tämän kevään MM-turnauksen alla – muutaman eri syyn takia. Leijonien MM-leiritys päättyi rujolla tavalla, kun se koki Tshekin EHT-turnauksessa pelkkiä tappioita.
Erityisesti Suomen joukkueen viikonlopun eteneminen herätti hämmennystä, kun Sveitsi ja Ruotsi takoivat Leijonien verkkoon kahdessa ottelussa peräti 14 maalia.
Leijonien tämän kevään MM-joukkue julkaistiin sunnuntaina, eikä se herättänyt millään tavalla hurraa-huutoja. Päinvastoin. Potentiaalisia ongelmakohtia paljastui sieltä sun täältä – varsinkin keskushyökkääjäosastolta, joka jäi hyvin kapeaksi. Kuvaava on se, että aiemmin Leijonien alaketjujen sentterinä toiminut Juho Lammikko oli yhtäkkiä Suomen joukkueen ykkössentteri.
Kommentti jatkuu kuvan alla.


