Jääkiekon SM-liigassa Oulun Kärppiä uhkaa jopa playout-sarjaan päätyminen. Silti, yhtä avaintekijää ei näy mailla eikä halmeilla. Syksyllä Kärppien johtoon palannut Juha Junno on viettänyt totaalista hiljaiseloa oululaisjoukkueen katastrofaalisen kauden keskellä. Se ei kerro hyvää viestiä seurasta, kirjottaa MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen.
Jos miettii Oulun Kärppiä, koko seura kulminoituu vahvasti yhteen mieheen – Juha Junnoon. Hän oli valtavassa roolissa, kun Kärpät ponnisti 2000-luvun alkuvaiheilla ykkösdivisioonasta Liigaan ja sen huipulle. Kärpistä tuli valtava voima Suomen kiekkokartalla ja siitä iso kunnia lähtee seuran silloisen voimamiehen eli Junnon suuntaan.
Junnon toimitusjohtajavuosien aikana Kärppien omat kasvatit nousivat jatkuvasti valokeilaan. Heille tulitukea antoivat huippuluokan tshekit ja muut ulkomaalaisvahvistukset. Kaukalon ulkopuolella Junno keräsi tuhansia yrityksiä yhden sateenvarjon alle ja hän liikutti ihmisiä Utsjoelta asti Oulun Raksilan kotipeleihin. Hän teki seurasta paljon suuremman, mitä se pelkän paikkakunnan perusteella olisi pitänyt olla.
Hohtovuosinaan Kärpät oli yli puolen Suomen seura. Junnon kädenjälki näkyy yhä seuran talouspuolella. Kärpät on nykypäivänä monen kymmenen miljoonan yritysimperiumi. Talous kukoistaa, mutta millä hinnalla se on tullut?
Niin. Isoa kuvaa tarkastellessa ei voi kuin todeta sen, että Kärpät on harhautunut oleellisesta. Sen urheilupuoli on ollut jo vuosien ajan heitteellä, kun kaikista suurin fokus on kohdistunut aivan muualle.
Kärpät oli vielä 2000-luvulla urheilullinen käsite. Sillä oli vahva identiteetti, josta pidettiin huolta aikansa huippuvalmentajien toimesta. Nyt Kärppien identiteetti on täysin hukassa ja päävalmentajat ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin.
Kun Kärppien pitkäaikainen toimitusjohtaja Juha Junno palasi syksyllä oululaisseuran johtotehtäviin (valittiin Kärppien hallituksen puheenjohtajaksi), odotusarvo oli se, että Junno ottaisi seuran otteeseensa. Hän tiedosti, että Kärppien urheilupuolella on tehty virheitä, ja että pohjoisen pikkupedot ovat menettäneet kilpailuetunsa muihin nähden.
Nyt oleellinen kysymys on se, että missä Junno oikein luuraa?



