Kommentti: Kansa kaipaa kuria ja Kekkosta – sote-show nosti Sipilää presidenttipelissä

Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan alkuvuodesta julkaistun tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, jonka mukaan "maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen".

Ottamatta kantaa siihen, mitä ovat oikeat arvot, tulos osoittaa, millainen kaipuu kansan syvissä rivissä kytee. Kansa kaipaa kuria. Maamme on puolillaan kaappikekkosfaneja.

Moni toki tykästyi pääministeri Jyrki Kataisen fantastiseen hymyyn, mutta sixpack-hallituksen sähellys ja vahva kyky olla päättämättä asioista karkotti kokoomuspääministerin fanikannan. Katainen luikertelikin sitten vähin äänin Brysseliin.

Tällaisena jahkailun kultakautena pääministeri Juha Sipilän (kesk.) on ollut helppo profiloitua. Hänen mottonsa on ollut kutakuinkin se, että päätöksiä pitää tulla, ja vielä tärkeämpää kuin itse päätös on se, että se tulee aikataulussa. "Jappastelun" aika on ohi. Vaikkei hän itsekään ole pitänyt omista takalaudoistaan kiinni, niin hän palautti hallituskumppaninsa kurin ilmapiiriin.

On niitä hallituskriisejä ollut ennenkin. Sipilän uhma muistuttaa pääministeri Mauno Koiviston päättäväisyyttä kevättalvella 1981, jolloin hän julkisesti ilmoitti, että hänen riitaisa hallituksensa jatkaa - uhmaten itse presidentti Urho Kekkosen tahtoa.

Koivistolla oli paljon pelissä. Jos hän olisi joutunut eroamaan pääministerin paikalta, hän olisi jättänyt myös Suomen Pankin pääjohtajan pallinsa. Loistava ura olisi karahtanut kiville tylysti ja ennen aikojaan.

Kekkonen piti itsestäänselvänä, että hallitus kaatuisi, olihan demareilla omat sisäiset kiistansa. Mutta Koivisto oli ennen kohahdustaan varmistanut itselleen enemmistön hallituksessa. Se antoi itsevarmuutta.

Pääministeri Sipilä tiesi, että vaikka Kokoomus lähtisi, hän saisi muodostettua enemmistöhallituksen - heikon sellaisen, mutta kuitenkin. Mahdollista on myös se, että pääministeri oli sopinut etukäteen ennen "mahdollista kävelyään presidentin pakeille" Soinin kanssa, että "ruotsalaiset" mahtuvat hallitukseen.

Mutta jos PS-puheenjohtaja Timo Soini ei olisi saanutkaan pidettyä joukkojaan kasassa, uusien vaalien mahdollisuus olisi voinut konkretisoitua ja tällöin Sipilän paluu yritysjohtajaksi olisi voinut olla enemmän kuin lähellä. Rajulla riskillä mentiin.

Yhtä lailla kuin Koivistokin enteili Kekkosen tilan heikentyneen, Sipilä tiesi ministeri Alexander Stubbin neuvottelumandaatin vaillinaisuudesta.

Hallitukset ovat meinanneet hajota - uhka sellaisesta on peräti normaalia, mutta julkinen uhka(ilu) ei. Koiviston ilmoituksesta seurasi lähipäivien kukkapuska-aalto pääministerin virkahuoneeseen. Lienee selvää, että Sipiläkin on kopannut itselleen kelpo kasan kedon antimia.

Puoli vuotta Koiviston ärähdyksestä hän oli jo Suomen tasavallan virkaa tekevä presidentti. Silloin presidentillä vielä oli valtaa ihan lakienkin mukaan - nykyisen presidentin pitää näyttää olevansa vahva muilla keinoin. Koska sitä kansa janoaa.

Sipilä luopui turhauttavan diplomatian keinoista, alkoi pelata kovaa ja sai mainitsemiaan haavoja. Ja nosti itsensä kertaheitolla presidenttirulettiin. Ja Kekkonen nauraa haudassaan.