Jussi Koivula kärsi tappion tämänastisen uransa tärkeimmässä ottelussa. Tämän ottelun piti olla tie kirkkaimpiin valoihin. Tappion jälkeen pettymys oli valtava.
Kun puhutaan huippu-urheilusta, on nyrkkeily lajina jos ei monipuolisin, ainakin yksi monipuolisimmista.
Se on myös yksi kuluttavimmista ja henkisesti raskaimmista. Kun ammattinyrkkeilijä nousee kehään, on hän maailman yksinäisin ihminen. Kun kehäkuuluttaja huutaa soturin nimeä ja yleisö mylvii kuin viimeistä päivää, vaatii se valtavan kovaa luonnetta. Vellihousut älkää vaivautuko.
Jos Jussi Koivula olisi eilen osallistunut kotikaupungissaan Tampereella järjestettyihin crossfitin epävirallisiin SM-kisoihin, olisi hän varmasti yltänyt kärkikolmikkoon. Koivula on fyysisesti käsittämättömässä kunnossa - hän on sitä 365 päivää vuodessa, oli tuleva ottelu tiedossa tai ei. Fysiikasta ei Jussin menestys Italiassakaan jäänyt kiinni.
Ammattinyrkkeily on kuitenkin raadollinen laji. Ei riitä vaikka lyö kovaa - sillä huipulla kaikki lyövät. On kestettävä vastustajan iskut, on suojattava suojattava, liikuttava, harhautettava, jaksettava täydet 12 kolmen minuutin mittaista erää ja ennen kaikkea on pidettävä pää kasassa. Se joka onnistuu parhaiten kaikilla näillä osa-alueilla, jolla sattuu olemaan se kuuluisa pöljä päivä, julistetaan lopulta voittajaksi - sen soturin lanteille kiinnitetään himoittu tittelivyö.
Siksi Koivulan tämän aamuinen Facebook-päivitys, jossa hän kirjoittaa: ”No tällä kertaa huonompi voitti”, tuntuu perusteettomalta.
Ymmärrän, että Koivula on turhautunut. Otteluun Marcello Matanoa vastaan oli ladattu kaikki odotukset ja unelmat, kaiken piti olla kunnossa, mutta hetkessä kaikki romuttui. Huonosti nukutun yön jälkeen oli löydettävä syy, oli saatava selitys. Silti Jussi, tälläkin kertaa parempi voitti. Siitäkin huolimatta, että kätesi olivat italialaisittain spaghettia ja kroppa ja pää lukossa, niin kuin kirjoitit. Jussi - siitä huolimatta parempi voitti.
Me kaikki nyrkkeilyä seuraavat suomalaiset toivomme, että annat eiliselle vastoinkäymiselle poikittaista mailaa. Ota opiksesi, vahvista niitä osa-alueita, jotka kaipaavat kehittämistä ja nouse taas pian kehään. Olet selvinnyt kovemmistakin kolhuista - pöljä päivä tulee vielä!