Jalkapallossa siitä tapeltiin vuosia, jopa vuosikymmeniä, mutta nyt käytössä on maaliviivateknologia, josta tulokset ovat enimmäkseen positiivisia. Leijonien MM-puolivälierän hylätty maali todisti, että samaa teknologiaa kaivattaisiin myös jääkiekossa, kirjoittaa MTV Uutisten uutispäällikkö Jukka Auramies.
Iiro Pakarisen maalille rynnimistä tutkittiin minuuttitolkulla. Kamera kuvasi ylhäältä, alhaalta, sivusta, oikealta ja kaukaa hallin katosta, ties mistä muualtakin, mutta ei. Kiekko pyöri tolpassa, Pakarisen ja tshekkivahdin hanurissa ja varusteissa ja kenties maalin sisälläkin, mutta maaliksi sitä ei voinut hyväksyä. Yksikään kamera ei aukottomasti näyttänyt kiekon olevan tai käyneen kokonaan maalin puolella.
Toki maalin hylkäämiseen on voinut on syynä myös maalivahdin häirintä tai muu vastaava. Tapaus kuitenkin todistaa, että vaikka kameran asentaisi maalin sisälle, sivuun ja päälle, ei maalia välttämättä pystytä vahvistamaan.
Mutta entäs, jos kiekossa ja jäässä maaliviivalla olisi sensori, joka tunnistaisi, onko kiekko ylittänyt maaliviivan? Luulisi Suomestakin löytyvän insinööriosaamista tällaisen teknologian kehittämiseen.
Ja niille, joiden mielestä maalin tarkastaminen kyseisellä tavalla veisi liikaa aikaa, voi näyttää tämän hylätyn maalin kanssa tuhriintuneen ajan.
Katso koko piinaava maalintarkistusodotus tästä:
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää