KOMMENTTI: Entä jos meille tultaisiin ryminällä rajan yli?

Ei, tämä ei ole kommentti Suomen turvallisuuspolitiikasta Venäjän pullistelevien voitonpäivän juhlallisuuksien jälkeen. Tämä on kommentti Välimeren karusta arjesta.

Kuluvana vuonna Välimeren aaltoihin on hukkunut kohta jo 2000 ihmistä. Libyasta ja Tunisiasta matkaan lähtevät, usein täysin merikelvottomat alukset, suuntaavat nokkansa kohti Eurooppaa. Mukana aluksissa on monesti useita satoja matkustajia. 

Yhä useammin alukset ovat löydettäessä merihädässä. Oman onnensa nojaan merelle jätettäviä siirtolaisia etsitään monikansallisella EU-vetoisella operaatiolla. Osan luokse ehditään avuksi, osan ei. Pelastettuja aluksia kuljetetaan turvaan Italian rannikolle nyt päivittäin. 

Etelä-Euroopassa vastaanottokeskukset täyttyvät eri puolilta Afrikkaa ja Lähi-itää lähteneistä tulijoista. Viime vuonna Italiaan saapui yli 170 000 siirtolaista, tänä vuonna luvun uskotaan olevan vielä paljon suurempi. 

Välimeren ongelma on vielä liian kaukana meiltä Suomessa. Uutiskuvat saattavat harmittaa ja luoda sympatiaa mieliimme, mutta sille tasolle se monesti jää. Entä jos ongelma olisikin meillä?

Mitä jos vaikkapa itänaapurissa koettaisiin suuri mullistus ja kansa alkaisi pelätä henkensä puolesta. Mitä jos rajan yli juostaisiin meille turvaan niin, että lepikko heiluisi ja aitaa kaatuisi? Mitä jos Baltiasta yritettäisiin Suomenlahden yli soutuveneillä yön pimeinä tunteina harva se päivä? Mitä jos vaikka Kuhmon kirkonkylälle jouduttaisiin perustamaan vastaanottokeskus, jossa olisi 10 000 siirtolaista?

Niin kauan kuin ongelma ei osu pahasti omalle kohdalle, jää huoli vain huolen asteelle. Yhteisen Euroopan eteen ja hätää kärsivien puolesta tulisi kyetä myös toimimaan ja jakamaan vastuuta. 

Heidän asiansa on myös meidän asiaamme.

 

Lue myös:

    Uusimmat