Britannia teki sen mitä pelättiin, mutta johon harva silti uskoi: Saarivaltio päätti erota EU:sta. Ketjureaktio tullee jatkumaan pitkin Eurooppaa. Suomessa olisi syytä varsinkin nyt muistaa, ettei impivaaralaisuus ole etumme.
Suomessa asuu 5,4 miljoonaa ihmistä, Britanniassa yli kymmenen kertaa enemmän.
Se näin alkuun.
Moni täälläkin heittää lippalakkia ilmaan EU:n hajoamisen onnesta.
Ei kannattaisi.
Talousmittarit mittaavat aikansa, miten vakava taloushäiriö Britannian EU-ero on. Saarivaltio on sekaisin. Skotlanti eronnee Lontoon vallasta. Etc.
Pörssikurssit tippuvat.
Euroopan väkkäräpuolueet saavat luonnollisesti kansanäänestyksestä vettä myllyynsä. Perussuomalaisetkin luulevat, että ollaan hillopurkilla. Puheenjohtaja Timo Soini tosin historiaa osaavana tajuaa, ettei olla. Puolassa ja Unkarissa tämä päivä on osalle juhlan aihe, samoin Ranskan ns. kansallismielisille.
Suomessa kannattaa silti muistaa, että yhtenäinen Eurooppa on pienten kansojen etu, Suomenkin, ja erityisesti Suomen.
Kun Suomi 1993-1994 kävi neuvotteluja EU-jäsenyydestä, liki kaikki äänestysikäiset muistivat, millainen oli toinen unioni, sellainen oli naapurissa. Vuoteen 1945 ja sen jälkeenkin oli vaara, että Suomi olisi siihen liitetty.
Se oli Neuvostoliitto.
Presidentti Mauno Koivisto kirjoittaa muistelmissaan, että Suomi päätti hakea EU:n jäseneksi ensisijaisesti turvallisuuspoliittisista syistä. Iso talousyhteisö onkin liki henkivakuutus.
Mannerlaatat heiluvat.
Mutta yksi fakta pysyy: pienet valtiot ovat pieniä ja suuret suuria.
Englanti selviää pöljästä päätöksestään, eihän se liittynytkään EU:hun kuin vasta 70-luvun alussa.
Mutta pienten maiden onni EU:n rakoilu ei ole. Yhteisössä on aina enemmän äänivaltaa kuin sen ulkopuolella, tai ettei yhteisöä edes ole.
Mauno Koivisto siis sanoi, että Suomi liittyi EU:hun turvallisuuspoliittisista syistä. Koivisto myös tietää mistä kirjoitti: hän oli viimeinen presidentti, jolla oli myös asiaan liittyvät valtaoikeudet.
Suomen viennille ja kansantaloudelle Englannin EU-eron merkitys näyttää ensi arvioiden mukaan olevan liki samaa luokkaa kuin tuore kilpailukykysopimus. Toiseen suuntaan, tosin.
Se että Suomessa lyötäisiin nyt Britti-innostuksessa pää pensaaseen ja muuttaisimme henkiseen Impivaaraan ei ole kenenkään etu, ja asialla illakointi näyttääkin lähinnä puhujien puutteellisen historian tajun.
Impivaara muuten paloi, ja veljekset juoksivat sieltä talvipakkasessa ihmisten ilmoille avojaloin.
Eli Lontoosta ei kannata esimerkkiä ottaa.
Sekin on syytä muistaa, miten Britannia on itse Suomeen suhtautunut ennen EU:ta: Itsenäisyyspäivänä 1941 Englanti julisti Suomelle sodan, eikä olisi pätkääkään piitannut, että elintarvike- ja viljatuonnista riippuvainen Suomi olisi kuollut nälkään.
Britit kyllä pärjäävät aina. Suomelle yhtenäinen Eurooppa on elinehto.
Nykypolvi ei taida edes muistaa, miten lujan takana oli edes EEC-vapaakauppasopimukseen pääseminen 1974.
Euroopan vahvimman sotilasvaltion poistuminen EU:sta lisää ilman muuta tarvetta pohtia Nato-jäsenyyttä uudesta näkövinkkelistä.