Missä vain suhteessa 25 vuotta, neljännesvuosisata, on pitkä aika. Sitä alkaa pitää toista kalustoon kuuluvana, itsestäänselvyytenä. Lattialle jääneistä sukista ei jaksa edes nalkuttaa. Minä ja Euroopan Unioni olemme pariterapian tarpeessa. Luulen, etten ole ainoa, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Eeva Lehtimäki.
Lokakuussa 1994 skoolasin kalliolaisessa kivitalossa lapsuudenystäväni kanssa. Me molemmat olimme antaneet äänemme EU-jäsenyyden puolesta.
Totta kai.
Jos muistaa Berliinin muurin, Kekkosen ja Neuvostoliiton, siirtyminen interraililta tutun manner-Euroopan kaveriksi tuntui hienolta ja tärkeältä. EU tarkoittaisi turvaa. Vapautta.
Kaksi vuotta myöhemmin, 1996, minun ja monen muun suhde EU:hun kävi vielä lämpöisenä. 60,3 prosenttia antoi äänensä eurovaaleissa.
Sitten säihke katosi.
Parlamentti, Bryssel ja sinne lähteneet poliitikot katosivat näkökentästä.
Vaaleihin kriisitunnelmissa
Tuoreen eurobarometrin mukaan lähes 70 eurooppalaisista pitää EU-jäsenyyttä hyödyllisenä. Se on ennätysluku.
Suomalaisista vastaajista kaksi kolmasosaa kokee, että Suomi on hyötynyt jäsenyydestä.

