Kolme ventovierasta pahoinpiteli miehen henkihieveriin – olisi menehtynyt ilman ripeää hoitoa

Kolmea noin 20-vuotiasta miestä epäillään ventovieraan miehen pahoinpitelemisestä henkihieveriin Vantaan Kulomäessä helmikuussa.

Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi, ja vangittuna olevia miehiä epäillään murhan yrityksestä. Alkujaan tapausta tutkittiin tapon yrityksenä.

Uhri sai vammoja eri puolille kehoa. Rikoskomisario Mikko Minkkinen kertoo, että tekotapa on ollut julma ja teko on kestänyt pitkään. Teossa on käytetty muun muassa teräasetta, ja osa uhrin vammoista on ollut hengenvaarallisia. Uhri pahoinpideltiin kerrostaloyhtiön parkkipaikalla.

Poliisin tiedotteen mukaan osa vammoista oli hengenvaarallisia. Niiden seurauksena uhri olisi menehtynyt ilman ripeää hoitoa. 

Uhri on nelikymppinen mies, joka on Pakistanin kansalainen. Poliisi ei epäile, että teossa olisi ollut rasistinen motiivi, mutta Minkkinen ei torstaina halunnut avata motiivia tarkemmin. 

Lue myös:

    Uusimmat